Vappulan Aprilli |
KTK-III
|
|
Luonnekuvaus
Meidän pikkuinen Apri on syntymäpäiväänsä sopivasti kujeileva ja huumorintajuinen hevonen. Siksipä kai se sitten lopulta Aprilliksi nimettiinkin. Hyväntuulinenkin Apri on - oikein sellainen hyvän mielen hevonen. Ei sen kanssa käy aika tylsäksi taikka mieli apeaksi. Pahan päivänkin se karkoittaa, tuo meidän pikkuinen Apri.
Apri emänsä tavoin viettää mieluusti aikaa ihmisseurassa, mutta hevosporukoissa se on laidalta tarkkailija. Ihmisiltä kun saa herkkuja, heppatoverit niitä harvemmin jakelevat, joten ihmisseurassa on kannattavampaa olla sosiaalinen. Apri tykkää herkuista ja sen saa hyvin motivoitua herkuilla tekemään oikeastaan melkolailla mitä tahansa. Siksi hoitotoimet Aprin kanssa sujuvat kerrassaan loistavasti. Se kun oli naperona helppo opettaa herkkuja hyväksi käyttäen pysymään paikoillaan ja laittamaan suitset ja satulat ja muut remeleet ilman kommelluksia. Mielellään Apri osallistuu itsekin hommiin ja rapsuttelee välillä hoitajaa joko harjalla tai ilman.
Ratsunhommissa tämä pyylevä ja pyöreärunkoinen tätihevonen on oikeastaan just sellainen tätihevonen. Sen kanssa on parasta rymytä sunnuntaisin pitkin metsiä ja puskia. Apri kun on varmajalkainen ja rauhallinen hevonen, joka ei säpsy ja säikähtele turhia. Se on myös oivallinen aloittelijoiden ratsu - aloittelijat kun eivät vaadi mitään erikoisuuksia. Apri osaa kulkea mainiosti oikein päin ja kauniin pyöreänä selkäänsä ja tehokasta takamoottoriaan käyttäen. Se vaan ei tee sitä automaattisesti. Ratsastajan on osattava pyytää ja kannustaa, vaikka Apri mukavuudenhaluisena hevosena varmasti alkuun näyttää vähän nyrpeää turpaa.
Esteillä Aprista löytyy aavistuksen verran enemmän vauhtia kuin sileällä, muttei se missään nimessä kaahaile. Hyppytyyli tammalla on välillä hieman kömpelö. Intoa löytyy, muttei jalat aina mene just sinne minne pää haluaisi. Apri vaatiikin melkolailla kokemusta ratsastajaltaan, jotta askeleet saadaan sopimaan oikeisiin kohtiin ja hypystä hiottua laahaavuutta pois.

Sukutaulu & jälkeläiset
|
|
JÄLKELÄINEN
|
ISÄ / EMÄ
|
SAAVUTUKSET
|
o. Vappulan Haamunretale (s. 01.10.20 - prt 148cm)
|
Jeilin Ketunkutale
|
KTK-II
|
t. Vappulan Juhannustaika (s. 26.04.21 - prt 148cm)
|
Villahaan Keppposkelmi
|
-
|
Suomenhevoskantakirjan joulukuun 2019 kantakirjaustilaisuus:
P-suunta, 18 + 17 + 17 + 17 = 69p. KTK-III |
21.06.20 NJ: Haltiasalo - irtoSERT (päätuomari: Vibaja)
ERJ - sijoituksia 28, joista voittoja 4
19.10.2019 - 90cm - Mörkövaara - 1/50
24.10.2019 - 90cm - Mörkövaara - 4/50 30.10.2019 - 90cm - Mörkövaara - 7/50 08.01.2020 - 90cm - Hiivurin Suomenhevoset - 5/46 12.01.2020 - 90cm - Hiivurin Suomenhevoset - 1/46 18.01.2020 - 90cm - Hiivurin Suomenhevoset - 4/46 19.01.2020 - 90cm - Hiivurin Suomenhevoset - 2/46 11.04.2020 - 90cm - Kuuran Suomenratsut - 4/40 14.04.2020 - 90cm - Kuuran Suomenratsut - 6/40 14.04.2020 - 90cm - Kuuran Suomenratsut - 2/40 18.04.2020 - 90cm - Kuuran Suomenratsut - 6/40 19.04.2020 - 90cm - Kuuran Suomenratsut - 3/40 20.04.2020 - 90cm - Kuuran Suomenratsut - 6/40 04.04.2020 - 90cm - Koistila - 4/30 19.04.2020 - 90cm - Koistila - 2/30 05.06.2021 - 90cm - Brynhild - 4/40 07.06.2021 - 90cm - Brynhild - 3/38 22.01.2022 - 80cm - Mangovia - 1/60 24.01.2022 - 80cm - Mangovia - 4/60 25.01.2022 - 80cm - Mangovia - 4/60 |
30.01.2022 - 80cm - Mangovia - 2/60
02.06.2022 - 80cm - Hiivurin suomenhevoset - 6/60 13.06.2022 - 80cm - Hiivurin suomenhevoset - 7/60 18.06.2022 - 80cm - Hiivurin suomenhevoset - 5/60 23.06.2022 - 80cm - Hiivurin suomenhevoset - 2/60 23.06.2022 - 80cm - Hiivurin suomenhevoset - 3/60 24.06.2022 - 80cm - Hiivurin suomenhevoset - 5/60 27.06.2022 - 80cm - Hiivurin suomenhevoset - 1/60 |
KRJ - sijoituksia 7, joista voittoja 0
21.05.2020 - Helppo A - Winthrop - 2/50
23.05.2020 - Helppo A - Winthrop - 5/50 24.05.2020 - Helppo A - Winthrop - 5/50 28.05.2020 - Helppo A - Winthrop - 6/50 01.06.2020 - Helppo A - Winthrop - 5/50 04.06.2020 - Helppo A - Winthrop - 5/50 05.06.2020 - Helppo A - Winthrop - 7/50 |
5. toukokuuta 2019, Vappulan orikarnevaali
|
päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Elli L.
|
Pyöreärunkoinen nuori tammavarsa Vappulan Aprilli asteli maneesiin veljensä kavionjäljissä. Se tukeutui taluttajaansa, näytti hetken siltä, että hyppäisi ihmispolon syliin. Nopeasti tamma huomasi, ettei tilanteessa ollut mitään jännittävää. Tuttu maneesi, jossa se oli vieraillut useasti aikaisemminkin. Joku ei ollut ihan samalla tavalla kuin ennen, enemmän oli hälinää ja liikettä reunoilla. Kun taluttaja oli rento, ei Aprikaan pitänyt muutosta kovinkaan ihmeellisnä. Tamma lähti hyvässä ravissa kiertämään liinan päässä ympyrää. Puoli kierrosta sujui kuin vanhalla tekijällä, kun yhtäkkiä Aprilli heitti sievän, pyöreän takamuksensa ilmaan ja pieraisi kuuluvasti. Yleisö remahti nauruun ja sekös sai Aprillin ottamaan lisää kierroksia pyttyynsä. Voi elämä. Pitikin valita tämä tamma esiintymään isänsä edustajana. Kierroksen verran Aprilli keikutti menemään kuin keinuheppa, kunnes se rauhoittui. Vaan tulipa raviin ponnekkuutta ja poniin ryhtiä! Loppuajan Aprilli käyttäytyi siivosti, vaikka se mulkoilikin isäänsä vähintään epäluuloisen näköisenä poistuessaan areenalta.
VIRTUAALIHEVONEN - A SIM-GAME HORSE
kuviin on luvat
kuviin on luvat