Arezzo |
KTK-II, ERJ-I, YLA1
|
Arezzon ja Matteo Locatellin - Vappulan estevalmentajan - tarina alkoi jo Arezzon ollessa parivuotias. Se oli myyty suht hyväsukuisena oriina Matteon työnantajalle Fredric Kleinille melkoisen korkeaan hintaan ja sen suhteen oli hyvin korkeat odotukset. Matteo sai nuoren, kovapäisen oriin ratsutettavakseen. Kaksikon yhteistyö ei alkanut järin ruusuisesti, sillä Arezzolla oli pienoisia vaikutuksia kunnioittaa ihmistä ja luottaa tähän. Sitkeällä työllä ja valtavalla huumorintajulla Matteo sai oriin luottamuksen puolelleen. Sen sikailut miehen kanssa vähenivät puoleen, mutta ikävä kyllä Arezzo oli ja on edelleen niitä hevosia, joita tallityöntekijät eivät mielellään kuljettele paikasta toiseen.
Arezzosta ei siis tullutkaan Fredric Kleinin uljasta kilpahevosta, vaan Matteo starttasi oriin kanssa esteradoilla. Ja hyvällä menestyksellä starttasivatkin. Matteon omistukseen ori siirtyi vasta 10-vuotiaana, juuri ennen kuin Matteo päätti laajentaa maailmankuvaansa ja jättää Saksan taakseen.
|
Luonnekuvaus
Mikähän siinä on, että ne kaikkein menestyneimmät hevoset eivät ole luonteeltaan liian helppoja? Ehkä menestys vaatii sen verran kovaa päätä ja lujaa tahtoa, etteivät pehmoisemmat kaverit yllä korkeimmille korokkeille. Arezzo on valtavan kyvykäs estehevonen, mutta luonteeltaan sitten.. Noh, moni kakku päältä kaunis.
Arezzo on ennen kaikkea niin kutsuttu yhden ihmisen hevonen. Sen on vaikea luottaa vieraampiin käsittelijöihin, mikä ilmenee kunnioituksen puutteena ja suoranaisena sikailuna käsittelijää kohtaan. Tutulle ihmiselle se ei niinkään kukkoile, mutta voimakkaana hevosena se vaatii jämptit rajat myös siltä parhaimmalta ihmiseltään.
Oriissa on siis käytännössä lähestulkoon kaksi persoonaa siitä riippuen, kuka siitä käsittelee. Tallityöntekijät vievät oriin ulos vain pakon edestä, sillä se jyrää kuin höyryjuna vaikka suussa olisi orikuolain ja työntekijällä hauikset täynnä pinaattia niin kuin Kippari Kallella konsanaan. Matteo onkin ottanut tallityöntekijät mukaan oriin hoitotoimenpiteisiin alusta asti, jotta se tottuisi myös heihin käsittelijöinään. Hoitotilanteissa Arezzo ei muuten ole kummoinenkaan hoidettava. Saattaa se lattiaa kuopia tylsistyessään, muttei kuitenkaan tarvitse pelätä saavansa kaviosta tai hampaista oriin ympärillä pyöriessään.
Ratsuna Arezzo on hyvin voimakas. Sen liikkeet ovat isokokoisia ja lennokkaita, joten mitä isommassa tilassa oria voi ratsastaa, sen parempi. Pieni kenttä tai maneesi puree oriin liikkeestä palan pois, kun se on kahdella askeleella mennyt kentän päästä päähän, eikä näin ollen pääse ihan kunnolla edes vertymään. Sileällä ratsastaessa Arezzo on melkoinen puupökkelö. Siitä näkee kilometrien päähän, että ollaan hyvin kaukana oriin mukavuusalueesta. Selästä tuntuu kuin puuhevosella ratsastaisi, pohje ei herätä oikeastaan minkäänlaista reaktiota ja taivutuksia saa tehdä ainakin sata, jotta Arezzo kunnolla asettuisi oikeaan suuntaan. Isona hevosena oriin lämmittelyn saakin tehdä oikein huolella, jotta sen saa kunnolla edes käyntiin.
Esteiden seassa Arezzo onkin sitten omalla alueellaan. Perusteellista lämmittelyä ei toki saa esteilläkään unohtaa, mikäli haluaa tehdä edes hitusen pienempiä teitä esteiden välillä. Esteillä suurimmaksi ongelmaksi muodostuu yleensä liiallinen kaasujalan käyttö, johtuen yksinkertaisesti Arezzon valtavasta palosta esteitä kohtaan. Hyppytekniikka oriilla on aina ollut melkoisen ilmava ja sitä myöten hieman hidas, mutta eipähän osu kaviot turhan usein puomeihin. Ori on kyllä vuosien varrella kehittynyt tekniikassaan. Mitä isompia esteitä mennään, sitä kompaktimmin se hyppää. Matalia verkkaratoja hypätessä Arezzo tuskin viitsii kamalasti nostella koipiaan, mutta saattaa ottaa ilmavaraa itsensä ja esteen väliin paljon enemmän kuin olisi tarpeen.
Arezzo on ennen kaikkea niin kutsuttu yhden ihmisen hevonen. Sen on vaikea luottaa vieraampiin käsittelijöihin, mikä ilmenee kunnioituksen puutteena ja suoranaisena sikailuna käsittelijää kohtaan. Tutulle ihmiselle se ei niinkään kukkoile, mutta voimakkaana hevosena se vaatii jämptit rajat myös siltä parhaimmalta ihmiseltään.
Oriissa on siis käytännössä lähestulkoon kaksi persoonaa siitä riippuen, kuka siitä käsittelee. Tallityöntekijät vievät oriin ulos vain pakon edestä, sillä se jyrää kuin höyryjuna vaikka suussa olisi orikuolain ja työntekijällä hauikset täynnä pinaattia niin kuin Kippari Kallella konsanaan. Matteo onkin ottanut tallityöntekijät mukaan oriin hoitotoimenpiteisiin alusta asti, jotta se tottuisi myös heihin käsittelijöinään. Hoitotilanteissa Arezzo ei muuten ole kummoinenkaan hoidettava. Saattaa se lattiaa kuopia tylsistyessään, muttei kuitenkaan tarvitse pelätä saavansa kaviosta tai hampaista oriin ympärillä pyöriessään.
Ratsuna Arezzo on hyvin voimakas. Sen liikkeet ovat isokokoisia ja lennokkaita, joten mitä isommassa tilassa oria voi ratsastaa, sen parempi. Pieni kenttä tai maneesi puree oriin liikkeestä palan pois, kun se on kahdella askeleella mennyt kentän päästä päähän, eikä näin ollen pääse ihan kunnolla edes vertymään. Sileällä ratsastaessa Arezzo on melkoinen puupökkelö. Siitä näkee kilometrien päähän, että ollaan hyvin kaukana oriin mukavuusalueesta. Selästä tuntuu kuin puuhevosella ratsastaisi, pohje ei herätä oikeastaan minkäänlaista reaktiota ja taivutuksia saa tehdä ainakin sata, jotta Arezzo kunnolla asettuisi oikeaan suuntaan. Isona hevosena oriin lämmittelyn saakin tehdä oikein huolella, jotta sen saa kunnolla edes käyntiin.
Esteiden seassa Arezzo onkin sitten omalla alueellaan. Perusteellista lämmittelyä ei toki saa esteilläkään unohtaa, mikäli haluaa tehdä edes hitusen pienempiä teitä esteiden välillä. Esteillä suurimmaksi ongelmaksi muodostuu yleensä liiallinen kaasujalan käyttö, johtuen yksinkertaisesti Arezzon valtavasta palosta esteitä kohtaan. Hyppytekniikka oriilla on aina ollut melkoisen ilmava ja sitä myöten hieman hidas, mutta eipähän osu kaviot turhan usein puomeihin. Ori on kyllä vuosien varrella kehittynyt tekniikassaan. Mitä isompia esteitä mennään, sitä kompaktimmin se hyppää. Matalia verkkaratoja hypätessä Arezzo tuskin viitsii kamalasti nostella koipiaan, mutta saattaa ottaa ilmavaraa itsensä ja esteen väliin paljon enemmän kuin olisi tarpeen.
Sukutaulu & jälkeläiset
|
ISÄ Agrigento
holst tummanruunikko 174cm evm |
|
|
EMÄ Liza Bay
holst punarautias 165cm evm |
|
SUKUSELVITYS
ISÄ Agrigento on tummanruunikko isokokoinen ori, jonka säkäkorkeus on peräti 174 cm. Se syntyi pienelle kilpatallille, omistajansa Michael Zieglerin entisen kilpatamman Junie v. Kleinhofin esikoisvarsaksi. Agrigenton suuri koko oli yllätys, sillä sen vanhemmat eivät olleet kovin isokokoisia. Massiivinen Agrigento omaa suuren laukan, joka ei aina ole ollut orin eduksi kilparadoilla. Ketteryyden Agrigento korvaa kuitenkin kapasiteetilla, rohkeudella ja hyppytekniikalla. Agrigento sijoittui 3-vuotiaana Saksassa Holsteinien oripäivillä koko ikäluokkansa toiseksi parhaaksi oriksi ja menestynyt myöhemminkin eri tilaisuuksissa. Esteradoilla se on kilpaillut omistaja-kasvattajansa Michael Zieglerin ykkösratsuna useiden vuosien ajan ja ratsukolla on plakkarissaan useita maailmancupin sijoituksia. Agrigento on kilpailu-uransa sivussa astunut satunnaisia kausia, mutta jäänee täysipäiväisesti jalostuskäyttöön kilpailu-uran päätyttyä. Luonteeltaan suuri ori on haastava ja uppiniskainen, mutta Michael Zieglerin jämäkässä kurissa se toimii moitteettomasti. Ori onkin jättänyt kokonsa ja hyppykapasiteettinsa lisäksi varsoilleen melko haastavaa luonnetta.
ISÄNISÄ Avellino oli itävaltalais-saksalaisen Hans Grafin kasvattama punaruunikko tähtipäinen ori, joka tunnetaan useiden estepuoliveristen sukutauluissa ympäri Euroopan. Kasvattaja myi Avellinon vuosittaisessa holsteinhevosten huutokaupassa 2-vuotiaana. Suvultaan Avellinon ei pitänyt olla kummoinen eikä näin ollen sen huutokauppahinta yltänyt kovin korkeaksi. Orin osti nuori, aatelissukuinen esteratsastaja Julia von Schreiber tulevaksi kilparatsukseen. Julia koulutti Avellinon itse ja kilpaili sillä nuorten hevosten luokissa erinomaisin tuloksin. Ratsukko kipusi aina vain korkeammalle ja lopulta Avellino ja Julia von Schreiber niittivät mainetta ja kunniaa aina GP-tasolla asti. Nykyisin Avellino muistetaan hevosena, joka nosti Julia von Schreibein maailman kärkiratsastajien joukkoon. Luonteeltaan Avellino oli temperamenttinen ja helposti kuumuva hevonen, jonka ratsastaminen ei ollut sieltä helpoimmasta päästä. Kilpailu-uransa jälkeen Avellino onnistui luomaan oman isälinjansa holsteinerien sukuihin, josta on syntynyt useita kansainvälisellä tasolla menestyneitä hevosia.
ISÄNISÄNISÄ Al Cagliari oli 170-senttinen musta esteori, joka edustaa harvinaisempaa sukulinjaa. Al Cagliari syntyi valtion siittolaan, josta se myytiin vuotiaana varsana suureen kartanoon, jonka omisti pohjois-saksalainen esteratsastaja Herbert Graf. Luonteeltaan Al Cagliari oli hyvin hankala ja kovapäinen, minkä vuoksi sen kouluttaminen kesti tavallista pidempään. Itse Herbertin huhuttiin pelkäävän oria niin paljon, että oli antanut sen lempinimeksi "Der Teufel" eli paholainen. Musta ori oli kyllä lahjakas hyppäämään, mutta sen taidot eivät päässeet oikeuksiinsa, kun sopivaa ratsastajaa sille ei tuntunut löytyvän. Lopulta nuori esteratsastajan alku, Herbert Grafin sukulaispoika, Hans Graf ryhtyi ratsastamaan Al Cagliaria. Ratsukko pärjäsi hienosti 130-140cm tasolla, mutta aivan huipulle kaksikko ei yltänyt, koska Al Cagliarin suoritukset kilpailutilanteissa olivat melkoisen vaihtelevia. Myöhemmin Hans Graf osti Al Cagliarin omakseen ja ori pääsi viettämään eläkepäiviä Hansin tilan laitumille. Hans Graf päätti uteliaisuudesta astuttaa muutaman oman tammansa Al Cagliarilla vielä orin vanhoilla päivillä, vaikka Herbert Graf olikin varoittanut, ettei noin tulisieluista oria kannattaisi käyttää jalostukseen. Loppu onkin historiaa, sillä Al Cagliari ehti astua 7 tammaa ennen kuolemaansa ja varsoista viisi on jättänyt lähtemättömän jäljen holsteinhevosten sukutauluihin.
ISÄNISÄNEMÄ Millenuevella oli ruunikko, merkitön ja tavallisennäköinen tamma, jossa ei pitänyt olla mitään erikoista. Tamma vietti ensimmäiset 13 vuotta kasvattajansa Paul Weißin tilalla, jossa se oli lähinnä oloneuvoksena ja harrasteratsuna. Millenuevellan hyppykyvyt tulivat esiin yllättäen, kun tallin työntekijä näki tamman hyppäävän korkean lankkuaidan yli karanneen varsansa perään. Tallityöntekijä vinkkasi Paul Weißille, että tamma kannattaisi ottaa mukaan treeneihin, mutta mies totesi hyviä estehevosia olevan tallissa ihan riittämiin. Millenuevella ei siis koskaan päässyt näyttämään taitojaan esteradalla, sillä kun Paul Weiß päätti myydä tamman 15-vuotiaana Hans Grafille, oli se jo auttamatta liian vanha kilpahevoseksi. Sen sijaan Millenuevella päätyi jalostustammaksi ja sen varsat etenkin Al Cagliarista ovat arvostettuja hevosia. Luonteeltaan Millenuevella oli kiltti, mutta aavistuksen arka ja säpäkkä tamma.
ISÄNEMÄ Junie v. Kleinhof oli 1700-luvulta lähtien toimineen Kleinhofin legendaarisen siitolan kaunis tummanpunaruunikko kasvatti. Upeassa Kleinhofin kartanon miljöössä, alan ehdottomien ammattilaisten hoteissa on hyvä kasvaa ja Junie v. Kleinhof olikin puhdasta huippulaatua korvista hännänpäähän. Junien sukutaulu jatkuu aina holsteinhevosten historian syvimpiin syövereihin, jolloin Kleinhof kasvatti jykeviä holsteininhevosia sotahevosiksi. Myöhemmin täysiveriset toivat sporttisuutta rotuun ja Junien sukutaulusta löytyykin useita englantilaisia täysiverisiä, jotka varmasti toivat ripauksen kuumaverisyyttä myös Junien luonteeseen. Junie myytiin Michael Zieglerille, joka kilpaili tammalla yli kymmenen vuoden ajan. Junie tunnetaan kilparadalla erikoisesta kissamaisesta hypystä sekä kevyen ilmavasta laukasta. Junie toimi pienestäkin hipaisusta eikä kestänyt voimakkaita apuja. Kilpailu-uran jälkeen Junie sai vain yhden varsan, sillä tamma oli jo iäkäs varsomiseen eikä se tullut helposti tiineeksi. Varsomisessa myös oli paljon komplikaatioita, joten omistaja Michael Ziegler päätti olla astuttamatta tammaa toista kertaa.
ISÄNEMÄNISÄ Damontico v. Kleinhof oli väritykseltään maksanrautias, läsipäinen esteori. Nuoresta pitäen se on kiertänyt kaikki mahdolliset Saksan laatuarvostelut ja esiintynyt siellä edukseen. Damonticosta povattiin seuraavaa olympiaratsua, kun GP-tason esteratsastaja Karl Krämer kiinnostui orista. Valitettavasti kohtalo kuitenkin puuttui peliin ja Damontico loukkaantui juuri, kun kaupat oli lyöty lukkoon. Karl Krämer ei huolinut jännevammaista oria, joten Damontico jäi siittolan omistukseen. Suvultaan Damontico oli kuitenkin erinomainen eikä siittolan omistajat malttaneet ruunata sitä. Ori sai toipua vammastaan hartaasti ja myöhemmin se ratsutettiin. Orin jalka kesti hyvin pienemmät luokat ja se kilpailikin menestyneesti 120-130cm tasolla nuorten ratsastajien ratsuna. Luonteeltaan Damontico oli energinen, positiivinen ja miellyttämisenhaluinen ori. Se sai yhteensä 15 varsaa ja vaikka se ei koskaan itse päässyt esteratsastuksen huipulle, monet sen varsoista ovat kilpailleet 160cm tasolla.
ISÄNEMÄNEMÄ Qaleria v. Kleinhofin emä kuoli varsomisessa ja Qaleria on kasvanut orpovarsana. Useista yrityksistä huolimatta sijaisemät eivät huolineet varsaa ja se jäi ihmisten kasvatettavaksi. Siitä kasvoi lopulta terve ja jäntevä hevonen, josta ei ulkoapäin osannut arvata sen eläneen orpovarsan elämää. Qaleria leimautui vahvasti ihmiseen ja loppuelämänsä se oli hyvin ihmisläheinen ja seurallinen hevonen. Tummanruunikko piirtopäinen ja sukkajalkainen Qaleria kilpaili tilan esteratsastaja Otto Kleinhofin kakkosratsuna ja oli mukava, rento ja herkkä ratsastettava. Myöhemmin Qaleria varsoi siittolassa viisi varsaa, mutta viimeisen varsomisen jälkeen kärsi vaikeasta kaviokuumeesta, joka lopulta vei sen niin huonoon kuntoon, että tamma päätettiin lopettaa.
EMÄ Liza Bay oli tamma vailla vertaansa. Punaisena hohtavan rautiaan tamman kasvatti estehevosia kasvattava entinen olympiamitalisti Dieter Zimmermann. Jo edesmenneellä Dieterillä jos jollain oli varsin kattava kokemus holsteinhevosista ja Liza Bayssa näkyy kyllä vuosien kokemus hevosista. Lizan sukulinjat täydentävät hienosti toisiaan ja Lizasta näki jo varsana, että jos kaikki menisi hyvin, tulisi tammasta vielä menestynyt hevonen. Dieter Zimmermann ei raaskinut myydä Liza Bayta, mutta antoi sen ratsastettavaksi lahjakkaalle Sabine Vogtille. Ratsukko menestyi niin hienosti, että kaikkien Euroopan hevosjulkaisuiden sivut täyttyivät ratsukon maagisista suorituksista. Valitettavasti ratsukon upea ura päättyi, kun Dieter Zimmermann kuoli äkillisesti sydänkohtaukseen ja hänen omistamansa hevoset siirtyivät Dieterin pojalle Dennis Zimmermannille. Hankalasta luonteestaan kuulu Dennis ei halunnut antaa Liza Bayta enää Sabinen ratsastettavaksi. Huhu kertoo syiden olevan pitkälti Sabinen ja Denniksen myrskyisässä suhteessa, joka oli loppunut juorupalstojen mukaan uskottomuuteen. Rahanahne Dennis myi Liza Bayn kovaan hintaan hevoskasvattaja Peter Engelille, joka yritti jatkaa tammalla kilpailemisesta. Oikukas tamma ei kuitenkaan suostunut toimimaan Peter Engelin ratsuna eikä ratsukko saanut hyväksyttyä tulosta aikaiseksi millään. Lopulta Peter luovutti ja antoi tamman takaisin Sabinen kilpailtavaksi hevosen loppuelämän sopimuksella sillä ehdolla, että Liza Bay jäisi jalostushevoseksi uran päätyttyä Peterin talliin. Näin tehtiin ja Liza Bay varsoi kolme suloista varsaa vanhoilla päivillään, joista ainoa tammavarsa on nykyään Sabinen omistuksessa.
EMÄNISÄ Pellegrino oli tummanpunarautias melko pienikokoinen ori. Sen pienestä koosta johtuen ei ajateltu, että se koskaan yltäisi kovin korkealle tasolle esteratsastuksessa. Toisin kävi ja Pellegrino väläytteli osaamistaan jo nuorten hevosten luokissa. Sieltä sen bongasi hollantilainen esteratsastaja Tim Coolen, joka osti ilomielin pienikokoisen orin itselleen, sillä itse Timilläkin oli vartta vain 165 senttimetrin verran. Pellegrino puhkesi kukkaan osaavan ja rauhallisen Timin ratsuna ja kaksikko kilpaili paljon kotimaassaan Hollannissa, mutta myös ympäri Eurooppaa. Luonteeltaan Pellegrino oli nopea reagoimaan, mutta kuitenkin järkevä ja kiltti ori. Pellegrino ei ollut kovin suosittu jalostusorina, koska nykyään suositaan lähemmäs 170 senttisiä estehevosia, mutta koska se on rakenteeltaan hyvin estehevostyyppinen, luonteeltaan erinomainen sekä suvultaan vaikuttava, sai se kuitenkin kasaan 16 jälkeläistä. Niiden joukosta on noussut useampia lahjakkaita ratsuja, joten jälkiviisaana voidaan sanoa, että Pellegrinoa olisi ehkä kannattanut käyttää enemmänkin jalostukseen. Pellegrino lopetettiin 19-vuotiaana jalkavaivojen vuoksi eikä siitä jäänyt pakasteita.
EMÄNISÄNISÄ Peregrino tunnetaan Euroopan hevospiireissä laajalti. Kaksissa olympialaisissa mitalisijoille yltänyt Peregrino ponnisti melko pienistä ympyröistä suuren maailman areenoille, joten Peregrinon tarina on omanlaisensa tuhkimotarina. Peregrino syntyi pienelle harrastetilalle Pohjois-Saksaan eikä siitä odotettu suuria. Sen emä oli ikänsä harrasteratsun virkaa toimittanut rautiaankimo tamma ja isä pienelle budjetille sopiva nuori ori, jonka estehevosen ura ei koskaan lähtenyt lentoon. Peregrino ajateltiin ruunata ja jättää kotiin kasvamaan, mutta kasvattaja halusi ensin kokeilla vuosittaisessa huutokaupassa, josko joku orista kiinnostuisi. Kasvattaja antoi 3-vuotiaan Peregrinon viemisen huutokauppaan toimeksiantona paikalliselle hevosvälittäjälle, koska ei itse päässyt mukaan. Kävi sitten niin, että kahden hevosen tiedot sattuivat vaihtumaan ja Peregrino sekoitettiin hyväsukuiseen esteoriin. Peregrino myytiin umpirikkaalle Stefan von Kraufille väärin tiedoin ja kun sekaannus selvisi, oli Stefan jo ehtinyt ratsastaa Peregrinolla useampaan kertaan ja ihastunut hevosen liikkeeseen ja työmotivaatioon. Stefan ei halunnut enää vaihtaa hevosta, sillä syvästi uskonnollinen mies piti sekaannusta Jumalan tahtona. Ehkä se sitä olikin, sillä ilman koko sählinkiä yksi kaikkien aikojen olympiaratsu olisi ehkä jäänyt pienen maalaiskylän raitille syömään ruohoa.
EMÄNISÄNEMÄ Saturna II oli puoliveriseksi varsin matalajalkainen eikä rautiaan tamman ulkonäkö muutenkaan hivellyt silmiä. Saturna oli kyllä kivasukuinen, mutta kyömy pää ja pienet silmät saivat sen näyttämään vähän erikoiselta. Sanotaankin, että kauneus on katsojan silmässä ja omistajansa Edith Fuchsin silmissä Saturna oli maailman kaunein hevonen. Edith itse oli nuorempana ollut intohimoinen esteratsastaja, mutta selkävaivat olivat pakottaneet kilpailu-uran lopetukseen ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Saturna olikin Edithin viimeinen kilparatsu ja siksi nainen piti tammaa niin suuressa arvossa. Kyllähän kokenut hevosihminen näki, ettei Saturna ollut aivan sitä siitostammojen aatelia ja Edithin muut tammat olivat paljon laadukkaampia, mutta Edith ei vain malttanut olla astuttamatta pientä tammaa toinen toistaan hienoimmilla oreilla. Ja kyllähän sieltä ihan laadukkaita varsoja tulikin, vaikkakin pieniä. Luonteeltaan Saturna oli rauhallinen, tasainen ja vanhemmiten jopa melkoisen laiska tamma. Hyppyvarmuus onkin Saturnan parhaimpia puolia ja se hyppää varmasti yli vaikka minkälaisista härpäkkeistä.
EMÄNEMÄ Odele Bay oli myöskin Dieter Zimmermannin kasvatteja. Mustanruunikko 168-senttinen tamma valloitti kilpa-areenoita energisellä shownaisen luonteellaan. Odele Bay oli melkoisen lennokas tamma, jonka molemmat päät eivät meinanneet pysyä samaan aikaan maan kamaralla. Punainen rusetti oli pakko sitoa tamman häntään tai muuten se aiheutti normaalia enemmän vaarallisia tilanteita ja yleistä pahennusta kilpailupaikoilla. Dieter Zimmermann on aina sanonut, että ne veemäisimmät hevoset ovat parhaimpia kisahevosia ja ainakin Odele Bayn kohdalla se on pitänyt paikkansa. Odelen ratsastajat ovat vaihtuneet muutamaankin kertaan, mutta läpimurtonsa tamma teki italialaissyntyisen, Saksassa miehensä kanssa asuvan esteratsastajan Chiara Veronesin kanssa. Odele siirtyi jo 14-vuotiaana jalostuskäyttöön ja varsoi peräti 7 varsaa, joista viimeisimmän varsoi 23-vuotiaana. Odele Bay oli aina kovin terve ja elikin lopulta Chiara Veronesin tilan laitumilla 32-vuotiaaksi, mikä on kelle tahansa hevoselle kunnioitettava ikä.
EMÄNEMÄNISÄ Ranzar oli vähemmän jalostuksessa käytetty tummanruunikko ori, jonka Dieter Zimmermann osti hevosen ollessa 11-vuotias. Ranzar oli ehtinyt jo kilpailla hyvin tuloksin jonkin verran, mutta estehevosen ura oli päättynyt loukkaantumiseen. Dieter Zimmermann ostikin hevosen tarkoituksena käyttää oria tilan jalostusorina. Valitettavasti paljastui, että orin tammat tiinehtyivät erittäin huonosti. Tutkimuksien jälkeen todettiin, että Ranzarin siemenneste oli poikkeuksellisen huonolaatuista. Pettynyt Dieter Zimmermann päästi Ranzarin vanhempien tammojen seuraan laitumelle yhdeksi kesäksi ja ori saikin kaksi tammoista tiinehtymään. Heti syksyllä Ranzar ruunattiin ja myytiin harrastehevoseksi, mutta onneksi sen suku jatkui kuitenkin yhteensä viiden jälkeläisen veressä. Ranzar periytti jälkeläisiinsä energistä luonnetta sekä ilmavaa laukkaa, vaikkakin kaikki sen varsoista olivat haastavia ratsastaa.
EMÄNEMÄNEMÄ Stürmrosa oli yksi Dieter Zimmermannin tilan kantatammoista. Dieter Zimmermann osti Stürmrosan suoraan kasvattajalta, koska oli ihastunut mustan tamman ulkoiseen olemukseen. Kasvattaja ei olisi halunnut myydä Stürmrosaa, koska se oli niin kaunis ja hyväsukuinen. Tamman kauppahinta nousi melkoisen korkeaksi, ennen kuin kasvattaja suostui myymään mustan helmensä. Stürmrosa ei koskaan kilpaillut aktiivisesti, vaikka se kyllä koulutettiin estehevoseksi ja joitakin tuloksia 120-130cm tasolta siltä löytyy. Stürmrosan elämä on aina pyörinyt varsojen ympärillä ja se onkin varsonut 8 varsaa, joita Dieter Zimmermann omistaa peräti viisi. Niin rakastunut mies oli tammaansa, että vieläkin Stürmrosasta puhuessaan silmissä kimaltavat kaipauksen kyyneleet. Luonteeltaan tamma oli suuri persoona, jonka kanssa ei tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Stürmrosa osasi olla kenkkumainen tamma, mutta myös avoin, eloisa ja huumorintajuinen sille päälle sattuessaan.
Sukuselvityksen on kirjoittanut Sylvi, kiitos!
ISÄNISÄ Avellino oli itävaltalais-saksalaisen Hans Grafin kasvattama punaruunikko tähtipäinen ori, joka tunnetaan useiden estepuoliveristen sukutauluissa ympäri Euroopan. Kasvattaja myi Avellinon vuosittaisessa holsteinhevosten huutokaupassa 2-vuotiaana. Suvultaan Avellinon ei pitänyt olla kummoinen eikä näin ollen sen huutokauppahinta yltänyt kovin korkeaksi. Orin osti nuori, aatelissukuinen esteratsastaja Julia von Schreiber tulevaksi kilparatsukseen. Julia koulutti Avellinon itse ja kilpaili sillä nuorten hevosten luokissa erinomaisin tuloksin. Ratsukko kipusi aina vain korkeammalle ja lopulta Avellino ja Julia von Schreiber niittivät mainetta ja kunniaa aina GP-tasolla asti. Nykyisin Avellino muistetaan hevosena, joka nosti Julia von Schreibein maailman kärkiratsastajien joukkoon. Luonteeltaan Avellino oli temperamenttinen ja helposti kuumuva hevonen, jonka ratsastaminen ei ollut sieltä helpoimmasta päästä. Kilpailu-uransa jälkeen Avellino onnistui luomaan oman isälinjansa holsteinerien sukuihin, josta on syntynyt useita kansainvälisellä tasolla menestyneitä hevosia.
ISÄNISÄNISÄ Al Cagliari oli 170-senttinen musta esteori, joka edustaa harvinaisempaa sukulinjaa. Al Cagliari syntyi valtion siittolaan, josta se myytiin vuotiaana varsana suureen kartanoon, jonka omisti pohjois-saksalainen esteratsastaja Herbert Graf. Luonteeltaan Al Cagliari oli hyvin hankala ja kovapäinen, minkä vuoksi sen kouluttaminen kesti tavallista pidempään. Itse Herbertin huhuttiin pelkäävän oria niin paljon, että oli antanut sen lempinimeksi "Der Teufel" eli paholainen. Musta ori oli kyllä lahjakas hyppäämään, mutta sen taidot eivät päässeet oikeuksiinsa, kun sopivaa ratsastajaa sille ei tuntunut löytyvän. Lopulta nuori esteratsastajan alku, Herbert Grafin sukulaispoika, Hans Graf ryhtyi ratsastamaan Al Cagliaria. Ratsukko pärjäsi hienosti 130-140cm tasolla, mutta aivan huipulle kaksikko ei yltänyt, koska Al Cagliarin suoritukset kilpailutilanteissa olivat melkoisen vaihtelevia. Myöhemmin Hans Graf osti Al Cagliarin omakseen ja ori pääsi viettämään eläkepäiviä Hansin tilan laitumille. Hans Graf päätti uteliaisuudesta astuttaa muutaman oman tammansa Al Cagliarilla vielä orin vanhoilla päivillä, vaikka Herbert Graf olikin varoittanut, ettei noin tulisieluista oria kannattaisi käyttää jalostukseen. Loppu onkin historiaa, sillä Al Cagliari ehti astua 7 tammaa ennen kuolemaansa ja varsoista viisi on jättänyt lähtemättömän jäljen holsteinhevosten sukutauluihin.
ISÄNISÄNEMÄ Millenuevella oli ruunikko, merkitön ja tavallisennäköinen tamma, jossa ei pitänyt olla mitään erikoista. Tamma vietti ensimmäiset 13 vuotta kasvattajansa Paul Weißin tilalla, jossa se oli lähinnä oloneuvoksena ja harrasteratsuna. Millenuevellan hyppykyvyt tulivat esiin yllättäen, kun tallin työntekijä näki tamman hyppäävän korkean lankkuaidan yli karanneen varsansa perään. Tallityöntekijä vinkkasi Paul Weißille, että tamma kannattaisi ottaa mukaan treeneihin, mutta mies totesi hyviä estehevosia olevan tallissa ihan riittämiin. Millenuevella ei siis koskaan päässyt näyttämään taitojaan esteradalla, sillä kun Paul Weiß päätti myydä tamman 15-vuotiaana Hans Grafille, oli se jo auttamatta liian vanha kilpahevoseksi. Sen sijaan Millenuevella päätyi jalostustammaksi ja sen varsat etenkin Al Cagliarista ovat arvostettuja hevosia. Luonteeltaan Millenuevella oli kiltti, mutta aavistuksen arka ja säpäkkä tamma.
ISÄNEMÄ Junie v. Kleinhof oli 1700-luvulta lähtien toimineen Kleinhofin legendaarisen siitolan kaunis tummanpunaruunikko kasvatti. Upeassa Kleinhofin kartanon miljöössä, alan ehdottomien ammattilaisten hoteissa on hyvä kasvaa ja Junie v. Kleinhof olikin puhdasta huippulaatua korvista hännänpäähän. Junien sukutaulu jatkuu aina holsteinhevosten historian syvimpiin syövereihin, jolloin Kleinhof kasvatti jykeviä holsteininhevosia sotahevosiksi. Myöhemmin täysiveriset toivat sporttisuutta rotuun ja Junien sukutaulusta löytyykin useita englantilaisia täysiverisiä, jotka varmasti toivat ripauksen kuumaverisyyttä myös Junien luonteeseen. Junie myytiin Michael Zieglerille, joka kilpaili tammalla yli kymmenen vuoden ajan. Junie tunnetaan kilparadalla erikoisesta kissamaisesta hypystä sekä kevyen ilmavasta laukasta. Junie toimi pienestäkin hipaisusta eikä kestänyt voimakkaita apuja. Kilpailu-uran jälkeen Junie sai vain yhden varsan, sillä tamma oli jo iäkäs varsomiseen eikä se tullut helposti tiineeksi. Varsomisessa myös oli paljon komplikaatioita, joten omistaja Michael Ziegler päätti olla astuttamatta tammaa toista kertaa.
ISÄNEMÄNISÄ Damontico v. Kleinhof oli väritykseltään maksanrautias, läsipäinen esteori. Nuoresta pitäen se on kiertänyt kaikki mahdolliset Saksan laatuarvostelut ja esiintynyt siellä edukseen. Damonticosta povattiin seuraavaa olympiaratsua, kun GP-tason esteratsastaja Karl Krämer kiinnostui orista. Valitettavasti kohtalo kuitenkin puuttui peliin ja Damontico loukkaantui juuri, kun kaupat oli lyöty lukkoon. Karl Krämer ei huolinut jännevammaista oria, joten Damontico jäi siittolan omistukseen. Suvultaan Damontico oli kuitenkin erinomainen eikä siittolan omistajat malttaneet ruunata sitä. Ori sai toipua vammastaan hartaasti ja myöhemmin se ratsutettiin. Orin jalka kesti hyvin pienemmät luokat ja se kilpailikin menestyneesti 120-130cm tasolla nuorten ratsastajien ratsuna. Luonteeltaan Damontico oli energinen, positiivinen ja miellyttämisenhaluinen ori. Se sai yhteensä 15 varsaa ja vaikka se ei koskaan itse päässyt esteratsastuksen huipulle, monet sen varsoista ovat kilpailleet 160cm tasolla.
ISÄNEMÄNEMÄ Qaleria v. Kleinhofin emä kuoli varsomisessa ja Qaleria on kasvanut orpovarsana. Useista yrityksistä huolimatta sijaisemät eivät huolineet varsaa ja se jäi ihmisten kasvatettavaksi. Siitä kasvoi lopulta terve ja jäntevä hevonen, josta ei ulkoapäin osannut arvata sen eläneen orpovarsan elämää. Qaleria leimautui vahvasti ihmiseen ja loppuelämänsä se oli hyvin ihmisläheinen ja seurallinen hevonen. Tummanruunikko piirtopäinen ja sukkajalkainen Qaleria kilpaili tilan esteratsastaja Otto Kleinhofin kakkosratsuna ja oli mukava, rento ja herkkä ratsastettava. Myöhemmin Qaleria varsoi siittolassa viisi varsaa, mutta viimeisen varsomisen jälkeen kärsi vaikeasta kaviokuumeesta, joka lopulta vei sen niin huonoon kuntoon, että tamma päätettiin lopettaa.
EMÄ Liza Bay oli tamma vailla vertaansa. Punaisena hohtavan rautiaan tamman kasvatti estehevosia kasvattava entinen olympiamitalisti Dieter Zimmermann. Jo edesmenneellä Dieterillä jos jollain oli varsin kattava kokemus holsteinhevosista ja Liza Bayssa näkyy kyllä vuosien kokemus hevosista. Lizan sukulinjat täydentävät hienosti toisiaan ja Lizasta näki jo varsana, että jos kaikki menisi hyvin, tulisi tammasta vielä menestynyt hevonen. Dieter Zimmermann ei raaskinut myydä Liza Bayta, mutta antoi sen ratsastettavaksi lahjakkaalle Sabine Vogtille. Ratsukko menestyi niin hienosti, että kaikkien Euroopan hevosjulkaisuiden sivut täyttyivät ratsukon maagisista suorituksista. Valitettavasti ratsukon upea ura päättyi, kun Dieter Zimmermann kuoli äkillisesti sydänkohtaukseen ja hänen omistamansa hevoset siirtyivät Dieterin pojalle Dennis Zimmermannille. Hankalasta luonteestaan kuulu Dennis ei halunnut antaa Liza Bayta enää Sabinen ratsastettavaksi. Huhu kertoo syiden olevan pitkälti Sabinen ja Denniksen myrskyisässä suhteessa, joka oli loppunut juorupalstojen mukaan uskottomuuteen. Rahanahne Dennis myi Liza Bayn kovaan hintaan hevoskasvattaja Peter Engelille, joka yritti jatkaa tammalla kilpailemisesta. Oikukas tamma ei kuitenkaan suostunut toimimaan Peter Engelin ratsuna eikä ratsukko saanut hyväksyttyä tulosta aikaiseksi millään. Lopulta Peter luovutti ja antoi tamman takaisin Sabinen kilpailtavaksi hevosen loppuelämän sopimuksella sillä ehdolla, että Liza Bay jäisi jalostushevoseksi uran päätyttyä Peterin talliin. Näin tehtiin ja Liza Bay varsoi kolme suloista varsaa vanhoilla päivillään, joista ainoa tammavarsa on nykyään Sabinen omistuksessa.
EMÄNISÄ Pellegrino oli tummanpunarautias melko pienikokoinen ori. Sen pienestä koosta johtuen ei ajateltu, että se koskaan yltäisi kovin korkealle tasolle esteratsastuksessa. Toisin kävi ja Pellegrino väläytteli osaamistaan jo nuorten hevosten luokissa. Sieltä sen bongasi hollantilainen esteratsastaja Tim Coolen, joka osti ilomielin pienikokoisen orin itselleen, sillä itse Timilläkin oli vartta vain 165 senttimetrin verran. Pellegrino puhkesi kukkaan osaavan ja rauhallisen Timin ratsuna ja kaksikko kilpaili paljon kotimaassaan Hollannissa, mutta myös ympäri Eurooppaa. Luonteeltaan Pellegrino oli nopea reagoimaan, mutta kuitenkin järkevä ja kiltti ori. Pellegrino ei ollut kovin suosittu jalostusorina, koska nykyään suositaan lähemmäs 170 senttisiä estehevosia, mutta koska se on rakenteeltaan hyvin estehevostyyppinen, luonteeltaan erinomainen sekä suvultaan vaikuttava, sai se kuitenkin kasaan 16 jälkeläistä. Niiden joukosta on noussut useampia lahjakkaita ratsuja, joten jälkiviisaana voidaan sanoa, että Pellegrinoa olisi ehkä kannattanut käyttää enemmänkin jalostukseen. Pellegrino lopetettiin 19-vuotiaana jalkavaivojen vuoksi eikä siitä jäänyt pakasteita.
EMÄNISÄNISÄ Peregrino tunnetaan Euroopan hevospiireissä laajalti. Kaksissa olympialaisissa mitalisijoille yltänyt Peregrino ponnisti melko pienistä ympyröistä suuren maailman areenoille, joten Peregrinon tarina on omanlaisensa tuhkimotarina. Peregrino syntyi pienelle harrastetilalle Pohjois-Saksaan eikä siitä odotettu suuria. Sen emä oli ikänsä harrasteratsun virkaa toimittanut rautiaankimo tamma ja isä pienelle budjetille sopiva nuori ori, jonka estehevosen ura ei koskaan lähtenyt lentoon. Peregrino ajateltiin ruunata ja jättää kotiin kasvamaan, mutta kasvattaja halusi ensin kokeilla vuosittaisessa huutokaupassa, josko joku orista kiinnostuisi. Kasvattaja antoi 3-vuotiaan Peregrinon viemisen huutokauppaan toimeksiantona paikalliselle hevosvälittäjälle, koska ei itse päässyt mukaan. Kävi sitten niin, että kahden hevosen tiedot sattuivat vaihtumaan ja Peregrino sekoitettiin hyväsukuiseen esteoriin. Peregrino myytiin umpirikkaalle Stefan von Kraufille väärin tiedoin ja kun sekaannus selvisi, oli Stefan jo ehtinyt ratsastaa Peregrinolla useampaan kertaan ja ihastunut hevosen liikkeeseen ja työmotivaatioon. Stefan ei halunnut enää vaihtaa hevosta, sillä syvästi uskonnollinen mies piti sekaannusta Jumalan tahtona. Ehkä se sitä olikin, sillä ilman koko sählinkiä yksi kaikkien aikojen olympiaratsu olisi ehkä jäänyt pienen maalaiskylän raitille syömään ruohoa.
EMÄNISÄNEMÄ Saturna II oli puoliveriseksi varsin matalajalkainen eikä rautiaan tamman ulkonäkö muutenkaan hivellyt silmiä. Saturna oli kyllä kivasukuinen, mutta kyömy pää ja pienet silmät saivat sen näyttämään vähän erikoiselta. Sanotaankin, että kauneus on katsojan silmässä ja omistajansa Edith Fuchsin silmissä Saturna oli maailman kaunein hevonen. Edith itse oli nuorempana ollut intohimoinen esteratsastaja, mutta selkävaivat olivat pakottaneet kilpailu-uran lopetukseen ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Saturna olikin Edithin viimeinen kilparatsu ja siksi nainen piti tammaa niin suuressa arvossa. Kyllähän kokenut hevosihminen näki, ettei Saturna ollut aivan sitä siitostammojen aatelia ja Edithin muut tammat olivat paljon laadukkaampia, mutta Edith ei vain malttanut olla astuttamatta pientä tammaa toinen toistaan hienoimmilla oreilla. Ja kyllähän sieltä ihan laadukkaita varsoja tulikin, vaikkakin pieniä. Luonteeltaan Saturna oli rauhallinen, tasainen ja vanhemmiten jopa melkoisen laiska tamma. Hyppyvarmuus onkin Saturnan parhaimpia puolia ja se hyppää varmasti yli vaikka minkälaisista härpäkkeistä.
EMÄNEMÄ Odele Bay oli myöskin Dieter Zimmermannin kasvatteja. Mustanruunikko 168-senttinen tamma valloitti kilpa-areenoita energisellä shownaisen luonteellaan. Odele Bay oli melkoisen lennokas tamma, jonka molemmat päät eivät meinanneet pysyä samaan aikaan maan kamaralla. Punainen rusetti oli pakko sitoa tamman häntään tai muuten se aiheutti normaalia enemmän vaarallisia tilanteita ja yleistä pahennusta kilpailupaikoilla. Dieter Zimmermann on aina sanonut, että ne veemäisimmät hevoset ovat parhaimpia kisahevosia ja ainakin Odele Bayn kohdalla se on pitänyt paikkansa. Odelen ratsastajat ovat vaihtuneet muutamaankin kertaan, mutta läpimurtonsa tamma teki italialaissyntyisen, Saksassa miehensä kanssa asuvan esteratsastajan Chiara Veronesin kanssa. Odele siirtyi jo 14-vuotiaana jalostuskäyttöön ja varsoi peräti 7 varsaa, joista viimeisimmän varsoi 23-vuotiaana. Odele Bay oli aina kovin terve ja elikin lopulta Chiara Veronesin tilan laitumilla 32-vuotiaaksi, mikä on kelle tahansa hevoselle kunnioitettava ikä.
EMÄNEMÄNISÄ Ranzar oli vähemmän jalostuksessa käytetty tummanruunikko ori, jonka Dieter Zimmermann osti hevosen ollessa 11-vuotias. Ranzar oli ehtinyt jo kilpailla hyvin tuloksin jonkin verran, mutta estehevosen ura oli päättynyt loukkaantumiseen. Dieter Zimmermann ostikin hevosen tarkoituksena käyttää oria tilan jalostusorina. Valitettavasti paljastui, että orin tammat tiinehtyivät erittäin huonosti. Tutkimuksien jälkeen todettiin, että Ranzarin siemenneste oli poikkeuksellisen huonolaatuista. Pettynyt Dieter Zimmermann päästi Ranzarin vanhempien tammojen seuraan laitumelle yhdeksi kesäksi ja ori saikin kaksi tammoista tiinehtymään. Heti syksyllä Ranzar ruunattiin ja myytiin harrastehevoseksi, mutta onneksi sen suku jatkui kuitenkin yhteensä viiden jälkeläisen veressä. Ranzar periytti jälkeläisiinsä energistä luonnetta sekä ilmavaa laukkaa, vaikkakin kaikki sen varsoista olivat haastavia ratsastaa.
EMÄNEMÄNEMÄ Stürmrosa oli yksi Dieter Zimmermannin tilan kantatammoista. Dieter Zimmermann osti Stürmrosan suoraan kasvattajalta, koska oli ihastunut mustan tamman ulkoiseen olemukseen. Kasvattaja ei olisi halunnut myydä Stürmrosaa, koska se oli niin kaunis ja hyväsukuinen. Tamman kauppahinta nousi melkoisen korkeaksi, ennen kuin kasvattaja suostui myymään mustan helmensä. Stürmrosa ei koskaan kilpaillut aktiivisesti, vaikka se kyllä koulutettiin estehevoseksi ja joitakin tuloksia 120-130cm tasolta siltä löytyy. Stürmrosan elämä on aina pyörinyt varsojen ympärillä ja se onkin varsonut 8 varsaa, joita Dieter Zimmermann omistaa peräti viisi. Niin rakastunut mies oli tammaansa, että vieläkin Stürmrosasta puhuessaan silmissä kimaltavat kaipauksen kyyneleet. Luonteeltaan tamma oli suuri persoona, jonka kanssa ei tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Stürmrosa osasi olla kenkkumainen tamma, mutta myös avoin, eloisa ja huumorintajuinen sille päälle sattuessaan.
Sukuselvityksen on kirjoittanut Sylvi, kiitos!
|
JÄLKELÄINEN
|
ISÄ / EMÄ
|
SAAVUTUKSET
|
|
FWB o. Argento Hills (s. 2.8.18 - prn 165cm)
|
Muse
|
Ch, KTK-II, ERJ-I, YLA2
|
|
FWB r. Kastanjan Ares (s. 10.9.18 - mrn 167cm)
|
Autumn Chant
|
-
|
|
LUXWB o. Garda Ardo (s. 11.2.19 - prn 170cm)
|
Hippy Dance
|
-
|
|
o. Sokerikuun Astralarium Z (s. 1.3.19 - rn 170cm)
|
Fate's Razor Z
|
-
|
|
FWB t. Granada Hills (s. 5.6.19 - trn 169cm)
|
Ghost Stories
|
KTK-III
|
|
hann t. Acapella Aries CW (s. 15.6.19 - rn)
|
Amber Romance
|
KTK-III, ERJ-I, HANN-III
|
|
FWB t. Crane Life Eternal (s. 12.11.19 - prn 165cm)
|
Unmarked Graves
|
KTK-I
|
|
WPB o. Vinhan Azzaroo (s. 27.3.20 - prn 131cm)
|
Holywell Sunrise
|
KTK-III
|
|
holst t. Sjöholmas Olivenbaum (s. 29.5.21)
|
Flaming Girl
|
-
|
|
Esteratsastusjaoksen maaliskuun 2019 laatuarvostelutilaisuus:
8 + 40 + 20 + 20 + 15 = 103p. ERJ-I Hevoskantakirjan huhtikuun 2019 ylimääräinen kantakirjaustilaisuus: 18 + 17 + 18 + 18 = 71p. KTK-II Yleislaatuarvostelun toukokuun 2019 laatuarvostelutilaisuus: 25,5 (17+8,5) + 33 (21+12) + 17 + 18 + 4 = 97,5p / YLA1 |
|
29.09.18 NJ: Auric Dressage - sertin arvoinen
15.04.19 VSN: Winterhold - RCH (4-4-4-4½-4-3½-3½-4-4-3½=39p)
05.05.19 NJ: Stall Fernweh - sertin arvoinen
23.11.19 NJ: Everholt Estate - sertin arvoinen
07.12.19 NJ: Lallybroch - sertin arvoinen
28.05.20 NJ: Adinan ponitila - sertin arvoinen
15.04.19 VSN: Winterhold - RCH (4-4-4-4½-4-3½-3½-4-4-3½=39p)
05.05.19 NJ: Stall Fernweh - sertin arvoinen
23.11.19 NJ: Everholt Estate - sertin arvoinen
07.12.19 NJ: Lallybroch - sertin arvoinen
28.05.20 NJ: Adinan ponitila - sertin arvoinen
ERJ - sijoituksia 43, joista voittoja 10
|
10.08.2018 - ERJ - 160cm - Kilpailukeskus Litt - 3/32
01.09.2018 - ERJ - 160cm - Dare Stable - 4/22 08.09.2018 - ERJ - 160cm - Dare Stable - 1/23 12.09.2018 - ERJ - 160cm - Dare Stable - 2/22 12.09.2018 - ERJ - 160cm - Dare Stable - 3/23 13.09.2018 - ERJ - 160cm - Dare Stable - 1/22 13.09.2018 - ERJ - 160cm - Dare Stable - 3/23 15.09.2018 - ERJ - 160cm - Dare Stable - 3/22 16.09.2018 - ERJ - 160cm - Dare Stable - 2/22 19.09.2018 - ERJ - 160cm - Dare Stable - 3/22 20.09.2018 - ERJ - 160cm - Dare Stable - 1/22 16.09.2018 - ERJ - 160cm - Beaumont - 1/30 01.10.2018 - ERJ - 150cm - Beaumont - 2/30 08.10.2018 - ERJ - 150cm - Beaumont - 4/30 11.10.2018 - ERJ - 150cm - Beaumont - 5/30 15.10.2018 - ERJ - 150cm - Beaumont - 1/30 20.10.2018 - ERJ - 150cm - Beaumont - 4/30 20.09.2018 - ERJ - 150cm - Sardonic Sporthorses - 1/35 21.09.2018 - ERJ - 150cm - Sardonic Sporthorses - 2/35 22.09.2018 - ERJ - 150cm - Sardonic Sporthorses - 5/35 01.11.2018 - ERJ - 150cm - Colosseum - 5/30 |
04.11.2018 - ERJ - 160cm - Half Moon - 4/24
09.11.2018 - ERJ - 150cm - Colosseum - 4/30 15.11.2018 - ERJ - 160cm - Elixir - 2/26 17.11.2018 - ERJ - 150cm - Gestüt Heimwald - 2/40 18.11.2018 - ERJ - 150cm - Gestüt Heimwald - 4/40 20.11.2018 - ERJ - 150cm - Gestüt Heimwald - 4/40 01.12.2018 - ERJ - 160cm - Gestüt Helmwald - 5/30 01.12.2018 - ERJ - 160cm - Checkmate Ponies - 1/27 02.12.2018 - ERJ - 160cm - Checkmate Ponies - 4/27 02.12.2018 - ERJ - 160cm - Gestüt Helmwald - 1/30 03.12.2018 - ERJ - 160cm - Gestüt Helmwald - 4/30 04.12.2018 - ERJ - 160cm - Gestüt Helmwald - 1/30 08.12.2018 - ERJ - 160cm - Checkmate Ponies - 3/27 12.12.2018 - ERJ - 160cm - Gestüt Helmwald - 2/30 14.12.2018 - ERJ - 160cm - Gestüt Helmwald - 3/30 16.12.2018 - ERJ - 160cm - Elixir - 3/30 16.12.2018 - ERJ - 160cm - Elixir - 5/30 17.12.2018 - ERJ - 160cm - Gestüt Helmwald - 5/30 18.12.2018 - ERJ - 160cm - Gestüt Helmwald - 3/30 19.12.2018 - ERJ - 160cm - Gestüt Helmwald - 5/30 26.12.2018 - ERJ - 160cm - Caswell Sporthorses - 4/30 31.12.2018 - ERJ - 160cm - Kastanjeholm - 1/30 |
|
22. lokakuuta 2018, estevalmennus
|
valmentajana Simona (VRL-11789)
|
Etukäteen Matteo oli kertonut minulle, että Arezzon lämmittely oli yksi tärkein avainsana koko valmennuksessa. Annoin hänelle vapaat ohjat lämmittelyn suhteen, sillä sitten voisimme huolella keskittyä suunniteltuihin tehtäviin. Hevonen pärskähti ja siirtyi raviin ratsastajansa pyynnöstä, sen isokokoiset liikkeet tarpoivat kaviouraa pitkin.
Lämmittelyn jälkeen aloitimme pienellä verryttelytehtävällä. Arezzo kuitenkin olisi ensin halunnut heittää hanskat tiskiin, hypäten valtavia jänisloikkia pienien pystyjen yli, mutta Matteo sai sen pidentämään itseään ja näin ottaen matalampia hyppyjä. Arezzo pärski ja kauhoi etujaloillaan, minun huutaessa pidätteitä ja lyhyempää laukkaa linjan välillä.
Seuraavaksi keskityimme keskittymistehtävään, jossa kilpajunan vauhdilla etenevä Arezzo ei ehkä keskittyisi niin paljoa vauhtiin, vaan siihen mitä Matteon antamiin ohjeisiin. Tehtävässä oli kolmoissarja, jonka ympärille oli rakennettu niinsanottu kahdeksikko.
Ideana olisi, että voisimme tehdä monta erilaista tehtävää eikä Arezzo ennakoisi niin paljoa seuraavaksi hypittävää estettä, ettei se malttaisi kuunnella. Ensimmäiset kaksi kertaa hevonen kuitenkin olisi halunnut omien menojensa mukaan hypätä verryttelyssä hypätyn tehtävän, mutta Matteon päättäväisyys sai sen kuuntelemaan. Pian hevonen meni jo hieman maltillisemmin, kuitenkin reippaasti eteenpäin. Kunnioituksen huomasi ja myhähdin tyytyväisenä.
Tehtävän jälkeen hyppäsimme vielä kaksi hieman korotettua rataa, jossa Arezzon hyppy oli jo maltillinen ja kompakti. Kehuin ratsukkoa ja heidän itsevarmuuttaan, jättäen heidät kaksin maneesiin tekemään loppuverryttelyt.
Lämmittelyn jälkeen aloitimme pienellä verryttelytehtävällä. Arezzo kuitenkin olisi ensin halunnut heittää hanskat tiskiin, hypäten valtavia jänisloikkia pienien pystyjen yli, mutta Matteo sai sen pidentämään itseään ja näin ottaen matalampia hyppyjä. Arezzo pärski ja kauhoi etujaloillaan, minun huutaessa pidätteitä ja lyhyempää laukkaa linjan välillä.
Seuraavaksi keskityimme keskittymistehtävään, jossa kilpajunan vauhdilla etenevä Arezzo ei ehkä keskittyisi niin paljoa vauhtiin, vaan siihen mitä Matteon antamiin ohjeisiin. Tehtävässä oli kolmoissarja, jonka ympärille oli rakennettu niinsanottu kahdeksikko.
Ideana olisi, että voisimme tehdä monta erilaista tehtävää eikä Arezzo ennakoisi niin paljoa seuraavaksi hypittävää estettä, ettei se malttaisi kuunnella. Ensimmäiset kaksi kertaa hevonen kuitenkin olisi halunnut omien menojensa mukaan hypätä verryttelyssä hypätyn tehtävän, mutta Matteon päättäväisyys sai sen kuuntelemaan. Pian hevonen meni jo hieman maltillisemmin, kuitenkin reippaasti eteenpäin. Kunnioituksen huomasi ja myhähdin tyytyväisenä.
Tehtävän jälkeen hyppäsimme vielä kaksi hieman korotettua rataa, jossa Arezzon hyppy oli jo maltillinen ja kompakti. Kehuin ratsukkoa ja heidän itsevarmuuttaan, jättäen heidät kaksin maneesiin tekemään loppuverryttelyt.
|
7. joulukuuta 2018, estevalmennus
|
kirjoittanut Sylvi
|
Vappulan Kartanon esteguru Matteo Locatelli oli Saksassa valmennusreissulla ja Akseli oli lupautunut liikuttamaan Matteon silmäterää, holsteinori Arezzoa. Itse käytin tilaisuuden hyväkseni ja menin rapsuttelemaan Ellin seuraksi iki-ihania suomenhevosia, jotka olivat Vappulan Korvenkuiskeen myötä vallanneet hiljalleen enemmän ja enemmän jalansijaa myös Kastanjeholmissa.
Istuskelin Vappulan maneesin katsomossa höyryävä kaakao käsissäni ja katselin, kun Akseli ravaili jykevällä orilla maneesia ympäri. Arezzo korskui mennessään ja huomasin siinä paljon samaa kuin meillä asuvassa pojassaan Argentossa. Arezzo näytti kuumalta ja painoi kädelle, joten Akseli käytti paljon aikaa rentouden hakemiseen. Vaikka Akseli oli ratsastanut Arezzolla ennenkin, ori oli selkeästi hieman epäluuloinen selässään keikkuvaa miestä kohtaan. Hiljalleen Arezzo alkoi näyttää rentoutumisen merkkejä ja Akseli pääsi työstämään oria laukassa.
En ollut varmaan koskaan nähnyt sellaista räjähtävää laukannostoa, minkä ori esitteli harvalukuiselle yleisölleen (minä ja tallikissa) pierupukin säästelemänä ja jopa Akseli oli keikahtaa orin selästä alas. Jotenkin ihmeen kaupalla Akseli sai tasapainonsa takaisin ja virnisti minulle katsomoon. Toisella kertaa laukannosto sujui hieman hillitymmin ja Akseli ryhtyi hyppäämään pääty-ympyrälle asetettuja ristikkoesteitä. Korkeudeltaan ne olivat lastenleikkiä Arezzolle, mutta olivat hyvää jumppaa ja vaativat orilta kaahottamisen sijaan keskittymistä, etenkin kun Akseli vaihteli tehtävää pääty-ympyrästä kahdeksikkoon, jossa jälkimmäiseen kuului laukanvaihto esteen päällä. Arezzo pääsi kunnolla töihin ja tunnin loputtua se oli hikinen ja tyytyväisen oloinen, kun oli päässyt purkamaan höyryjä.
Kävelin alas maneesiin ja heitin enkkuviltin Arezzon höyryävään selkään. Ellikin saapui maneesiin käsipuolessaan tanssahteleva suomenpienhevonen Pikkis. Arezzo hirnahti kuuluvasti tulijalle ja kasvoi ainakin viisi senttiä korkeutta. Pörheänä se viestitti 137-senttiselle Pikkikselle, että on muuten tämän maneesin herra. Nauroimme Arezzon kovistelulle, sillä tuskimpi pienestä Pikkiksestä olisi sille ollut juurikaan vastusta.
Istuskelin Vappulan maneesin katsomossa höyryävä kaakao käsissäni ja katselin, kun Akseli ravaili jykevällä orilla maneesia ympäri. Arezzo korskui mennessään ja huomasin siinä paljon samaa kuin meillä asuvassa pojassaan Argentossa. Arezzo näytti kuumalta ja painoi kädelle, joten Akseli käytti paljon aikaa rentouden hakemiseen. Vaikka Akseli oli ratsastanut Arezzolla ennenkin, ori oli selkeästi hieman epäluuloinen selässään keikkuvaa miestä kohtaan. Hiljalleen Arezzo alkoi näyttää rentoutumisen merkkejä ja Akseli pääsi työstämään oria laukassa.
En ollut varmaan koskaan nähnyt sellaista räjähtävää laukannostoa, minkä ori esitteli harvalukuiselle yleisölleen (minä ja tallikissa) pierupukin säästelemänä ja jopa Akseli oli keikahtaa orin selästä alas. Jotenkin ihmeen kaupalla Akseli sai tasapainonsa takaisin ja virnisti minulle katsomoon. Toisella kertaa laukannosto sujui hieman hillitymmin ja Akseli ryhtyi hyppäämään pääty-ympyrälle asetettuja ristikkoesteitä. Korkeudeltaan ne olivat lastenleikkiä Arezzolle, mutta olivat hyvää jumppaa ja vaativat orilta kaahottamisen sijaan keskittymistä, etenkin kun Akseli vaihteli tehtävää pääty-ympyrästä kahdeksikkoon, jossa jälkimmäiseen kuului laukanvaihto esteen päällä. Arezzo pääsi kunnolla töihin ja tunnin loputtua se oli hikinen ja tyytyväisen oloinen, kun oli päässyt purkamaan höyryjä.
Kävelin alas maneesiin ja heitin enkkuviltin Arezzon höyryävään selkään. Ellikin saapui maneesiin käsipuolessaan tanssahteleva suomenpienhevonen Pikkis. Arezzo hirnahti kuuluvasti tulijalle ja kasvoi ainakin viisi senttiä korkeutta. Pörheänä se viestitti 137-senttiselle Pikkikselle, että on muuten tämän maneesin herra. Nauroimme Arezzon kovistelulle, sillä tuskimpi pienestä Pikkiksestä olisi sille ollut juurikaan vastusta.
|
31. joulukuuta 2018, päiväkirjamerkintä
|
kirjoittanut Elli L.
|
Arezzon uran viimeiset estekilpailut. Näin oli herra Locatelli päättänyt ja ilmoittanut asiasta pientä haikeutta äänessään. Arezzo oli ehdottomasti miehen Elämän Hevonen - toista Arezzoa tulisi tuskin koskaan. Oriilla alkoi olla ikää ja se oli oikeastaan saavuttanut kaiken mitä voi vain estekentillä saavuttaa. Jäljellä olivat enää laatuarvostelut. "Sa paaset kylla mukaan kisareissuille, ma lupaan sen", kuulin Matteon tokaisevan hevoselleen tämän otsaa rapsuttaen ennen kuin ori lastattiin autoon.
Kastanjeholmin pihassa Arezzo asteli rekasta ulos arvokkaasti. Sen olemus herätti taatusti kunnioitusta ohikulkijoissa. Olihan Arezzo kovin suurikokoinen noin muutenkin, mutta sen karisma ja itsevarmuus olivat aikalailla valtavan kokoiset. Nappasin tummansiniset kultakirjaillut kuljetussuojat Arezzon jaloista pois ja heitin autoon. "Ma lahden nut ilmoittautuman, voitko sa talutella Arezzo?" Matteo kysyi, mutta vastausta odottamatta mies lykkäsi oriin nahkaisen riimunnarun käteeni. Yleensä miehellä oli kisamatkoillaan mukanaan luottohoitajansa, joka tiesi miehen toimintatavat ja rutiinit kilpailupäivinä. Tänään Matteo joutui tyytymään minun avustukseeni, sillä luottohoitaja oli valmistautumassa uudenvuodenjuhlintaan.
Arezzon suuri koko ja voimakkuus arveluttivat minua aina hieman. Tiesin oriin voivan viedä minua kuin märkää lapasta ympäri loskaista tallipihaa. Siispä keräsin kaiken itsevarmuuteni ja kasvatin egoni piirun verran isommaksi kuin oriilla oli. Liikkeelle lähdettyämme Arezzo kokosi itseään hieman, nosti egoaan vielä vähän ylemmäs ja otti muutaman raviaskeleen. "Stop tykkänään", sanoin ja hidastin oriin käyntiin. "Kentsu on kyllä niin isänsä poika", Akseli asteli nahkaisissa ratsastussaappaissaan loskakasoja väistellen paikalle. "Sillä on tismalleen sama ilme kuin Arezzolla", hän jatkoi ja taputti Arezzon kaulaa. Arezzo kattoi miestä kuin halpaa makkaraa, mutta antoi tämän kuitenkin seistä siinä rauhassa ihailemassa arvoisan oriin suurta komeutta. "Miten Kentsun kanssa on nyt sujunut? Onks se viisastunut yhtään?" utelin. "Luojalle kiitos, on. Sen kanssa menee paremmin kuin hyvin nykyään. Matteon vinkeistä oli apua", Akseli näytti peukkua.
Lämmittelyssä Arezzo liikkui joustavin ja ilmavin askelin. Se näytti olevan huippukunnossa tänään. Se oli myös erittäin hyvin kuulolla, kisamatkoilla Arezzo käyttäytyi ehdottomasti arvolleen sopivammin kuin kotioloissa. Ori suorastaan liisi verkkaesteen yli, se näytti korkeintaan hieman tuohtuneelta esteen mataluudesta.
Istuin katsomossa pahvinen kahvimuki kädessäni Arezzon tullessa sivuaskelin maneesiin sisälle. Sillä oli valtavasti paloa esteille, jotka vihdoinkin näyttivät sen makuun sopivan korkeilta. Matteo arveli, että Arezzon kanssa on hyvä lopettaa huipulle, joten he osallistuivat tietenkin Arezzon huipputason, 160cm luokkaan. Tuomari antoi ratsukolle luvan aloittaa ja Matteo ohjasi Arezzon laukkaympyrän jälkeen kohti ensimmäistä estettä. Radasta oli tehty teknisesti melko haastava ja se sisälsi aika tiukkoja käännöksiä etenkin näin isolle hevoselle kuin Arezzo. Se saattaisi hidastaa ratsukon menoa melkoisesti, mutta luotin Matteon älykkyyteen esteratsastajana. Hän osaisi valita oikeat reitit.
Yleisö istui hiiskumatta ja seurasi tarkkaavaisena Matteon ja Arezzon suoritusta. Kaviot tömisivät maneesin pohjaa vasten, Arezzon hengitys kaikui suuressa tilassa. Sen ilme oli terävä ja se keskittyi hommaansa täysillä. Rata sujui näin kouluratsastajankin silmään virheettömästi, Matteo oli Arezzon selässä eleetön. Kuin Arezzo lukisi miehen ajatuksia. Radasta tulisi eittämättä puhdas, mutta Matteo joutui valitsemaan esteille viisi ja kuusi lähestymisen isommalla kaarteella kuin aikarajoissa olisi järkevää. Ennen viimeistä sarjaa Matteo teki päätöksen, joka koitui joko kuolemaksi tai johti korkeimmalle palkintopallille. Tuskin uskalsin katsoa. Iso ori kääntyi kuin kääntyikin kuin pennin päällä, mutta joutui ponnistamaan aivan liian läheltä sarjan ensimmäistä estettä. Se sekoitti askeleet esteiden välissä ja vaati Arezzolta aivan uskomatonta keskittymiskykyä ja tilanteenlukutaitoa, jotta se ei sotkeutuisi jalkoihinsa. Sitten maneesissa kaikui ääni, jota tuskin kukaan halusi kuulla. Arezzon oikea etukavio kopsahti viimeisen esteen turkoosivalkoiseen puomiin. Todellisuudessa aikaa ehti kulua varmasti vain muutama sekunti, mutta se tuntui paljon pidemmältä. Puomi keikkui kannattimillaan ja huomasin vierustoverini pidättävän hengitystään. Niin minäkin tein. Matteo naksutti terävästi kieltään ja kannusti oria vielä viimeiseen spurttiin kohti maaliviivaa, jonka jälkeen Arezzon perä lensi ilmaan. Puomi pysyi kuin pysyikin kannattimillaan. Yleisö henkäisi ja alkoi taputtaa. Näin Matteon hymyilevän leveästi taputtaessaan Arezzoa kaulalle.
Kananlihalta ei voinut välttyä, kun palkintojenjakoon kuulutettiin ensimmäiselle sijalle Matteo Locatelli ratsullaan Arezzo. Ori otti tottuneesti vastaan ruusukkeen, jonka Kastanjeholmin omistaja, Sylvi kävi oriin suitsiin kiinnittämässä. Nainen joutui kurottamaan hieman, sillä Arezzolla ei ollut aikomustakaan laskea päätään alemmas. "Kunniakierros oikeaan, olkaa hyvät!" kuuluttaja sanoi reippaalla äänellä. Porilaisten marssi alkoi kaikua kaiuttimista. Arezzolle tämä oli tuttua puuhaa, se yritti vähän lapa edellä ottaa ritolat, mutta Matteo piti orinsa hallinnassa. Arezzo olisi tosin laukannut satasta tallialueelle, ellei Matteo olisi ottanut omaa yksityistä kunniakierrosta ensimmäisen jälkeen.
Kiirehdin ratsukkoa vastaan. Matteo hymyili leveää hymyä Arezzon selässä. Ori pärskäytti ja venytti kaulaansa. "Mun taytu sano, et tuli melkein kuunel silman. Oh boy.. Arezzo is such a great horse. I'm going to miss this.." hän sanoi hieman vakavammalla äänensävyllä ja käänsi katseensa pois.
Kastanjeholmin pihassa Arezzo asteli rekasta ulos arvokkaasti. Sen olemus herätti taatusti kunnioitusta ohikulkijoissa. Olihan Arezzo kovin suurikokoinen noin muutenkin, mutta sen karisma ja itsevarmuus olivat aikalailla valtavan kokoiset. Nappasin tummansiniset kultakirjaillut kuljetussuojat Arezzon jaloista pois ja heitin autoon. "Ma lahden nut ilmoittautuman, voitko sa talutella Arezzo?" Matteo kysyi, mutta vastausta odottamatta mies lykkäsi oriin nahkaisen riimunnarun käteeni. Yleensä miehellä oli kisamatkoillaan mukanaan luottohoitajansa, joka tiesi miehen toimintatavat ja rutiinit kilpailupäivinä. Tänään Matteo joutui tyytymään minun avustukseeni, sillä luottohoitaja oli valmistautumassa uudenvuodenjuhlintaan.
Arezzon suuri koko ja voimakkuus arveluttivat minua aina hieman. Tiesin oriin voivan viedä minua kuin märkää lapasta ympäri loskaista tallipihaa. Siispä keräsin kaiken itsevarmuuteni ja kasvatin egoni piirun verran isommaksi kuin oriilla oli. Liikkeelle lähdettyämme Arezzo kokosi itseään hieman, nosti egoaan vielä vähän ylemmäs ja otti muutaman raviaskeleen. "Stop tykkänään", sanoin ja hidastin oriin käyntiin. "Kentsu on kyllä niin isänsä poika", Akseli asteli nahkaisissa ratsastussaappaissaan loskakasoja väistellen paikalle. "Sillä on tismalleen sama ilme kuin Arezzolla", hän jatkoi ja taputti Arezzon kaulaa. Arezzo kattoi miestä kuin halpaa makkaraa, mutta antoi tämän kuitenkin seistä siinä rauhassa ihailemassa arvoisan oriin suurta komeutta. "Miten Kentsun kanssa on nyt sujunut? Onks se viisastunut yhtään?" utelin. "Luojalle kiitos, on. Sen kanssa menee paremmin kuin hyvin nykyään. Matteon vinkeistä oli apua", Akseli näytti peukkua.
Lämmittelyssä Arezzo liikkui joustavin ja ilmavin askelin. Se näytti olevan huippukunnossa tänään. Se oli myös erittäin hyvin kuulolla, kisamatkoilla Arezzo käyttäytyi ehdottomasti arvolleen sopivammin kuin kotioloissa. Ori suorastaan liisi verkkaesteen yli, se näytti korkeintaan hieman tuohtuneelta esteen mataluudesta.
Istuin katsomossa pahvinen kahvimuki kädessäni Arezzon tullessa sivuaskelin maneesiin sisälle. Sillä oli valtavasti paloa esteille, jotka vihdoinkin näyttivät sen makuun sopivan korkeilta. Matteo arveli, että Arezzon kanssa on hyvä lopettaa huipulle, joten he osallistuivat tietenkin Arezzon huipputason, 160cm luokkaan. Tuomari antoi ratsukolle luvan aloittaa ja Matteo ohjasi Arezzon laukkaympyrän jälkeen kohti ensimmäistä estettä. Radasta oli tehty teknisesti melko haastava ja se sisälsi aika tiukkoja käännöksiä etenkin näin isolle hevoselle kuin Arezzo. Se saattaisi hidastaa ratsukon menoa melkoisesti, mutta luotin Matteon älykkyyteen esteratsastajana. Hän osaisi valita oikeat reitit.
Yleisö istui hiiskumatta ja seurasi tarkkaavaisena Matteon ja Arezzon suoritusta. Kaviot tömisivät maneesin pohjaa vasten, Arezzon hengitys kaikui suuressa tilassa. Sen ilme oli terävä ja se keskittyi hommaansa täysillä. Rata sujui näin kouluratsastajankin silmään virheettömästi, Matteo oli Arezzon selässä eleetön. Kuin Arezzo lukisi miehen ajatuksia. Radasta tulisi eittämättä puhdas, mutta Matteo joutui valitsemaan esteille viisi ja kuusi lähestymisen isommalla kaarteella kuin aikarajoissa olisi järkevää. Ennen viimeistä sarjaa Matteo teki päätöksen, joka koitui joko kuolemaksi tai johti korkeimmalle palkintopallille. Tuskin uskalsin katsoa. Iso ori kääntyi kuin kääntyikin kuin pennin päällä, mutta joutui ponnistamaan aivan liian läheltä sarjan ensimmäistä estettä. Se sekoitti askeleet esteiden välissä ja vaati Arezzolta aivan uskomatonta keskittymiskykyä ja tilanteenlukutaitoa, jotta se ei sotkeutuisi jalkoihinsa. Sitten maneesissa kaikui ääni, jota tuskin kukaan halusi kuulla. Arezzon oikea etukavio kopsahti viimeisen esteen turkoosivalkoiseen puomiin. Todellisuudessa aikaa ehti kulua varmasti vain muutama sekunti, mutta se tuntui paljon pidemmältä. Puomi keikkui kannattimillaan ja huomasin vierustoverini pidättävän hengitystään. Niin minäkin tein. Matteo naksutti terävästi kieltään ja kannusti oria vielä viimeiseen spurttiin kohti maaliviivaa, jonka jälkeen Arezzon perä lensi ilmaan. Puomi pysyi kuin pysyikin kannattimillaan. Yleisö henkäisi ja alkoi taputtaa. Näin Matteon hymyilevän leveästi taputtaessaan Arezzoa kaulalle.
Kananlihalta ei voinut välttyä, kun palkintojenjakoon kuulutettiin ensimmäiselle sijalle Matteo Locatelli ratsullaan Arezzo. Ori otti tottuneesti vastaan ruusukkeen, jonka Kastanjeholmin omistaja, Sylvi kävi oriin suitsiin kiinnittämässä. Nainen joutui kurottamaan hieman, sillä Arezzolla ei ollut aikomustakaan laskea päätään alemmas. "Kunniakierros oikeaan, olkaa hyvät!" kuuluttaja sanoi reippaalla äänellä. Porilaisten marssi alkoi kaikua kaiuttimista. Arezzolle tämä oli tuttua puuhaa, se yritti vähän lapa edellä ottaa ritolat, mutta Matteo piti orinsa hallinnassa. Arezzo olisi tosin laukannut satasta tallialueelle, ellei Matteo olisi ottanut omaa yksityistä kunniakierrosta ensimmäisen jälkeen.
Kiirehdin ratsukkoa vastaan. Matteo hymyili leveää hymyä Arezzon selässä. Ori pärskäytti ja venytti kaulaansa. "Mun taytu sano, et tuli melkein kuunel silman. Oh boy.. Arezzo is such a great horse. I'm going to miss this.." hän sanoi hieman vakavammalla äänensävyllä ja käänsi katseensa pois.
VIRTUAALIHEVONEN - A SIM-GAME HORSE
kuvaaja ei halua nimeään mainittavan.
kuvaaja ei halua nimeään mainittavan.
