Wyat Jon Bon Pony |
KTK-III
|
Olin salaa katsellut ja ihaillut hiirakonpäistärikköä miniori I Just Canterlotia ensinnäkin sen mainion nimen takia, mutta myös suloisen ulkonäön takia. Eikä luonnekaan ihan sutta ollut. Kun sitten tuli tilaisuus hankkia orista meille varsa niin niin tietysti tehtiin. Oria toivottiin ja ori saatiin. Tosin hieman pliisummalla värillä kuin hiirakonpäistäriköstä isästä olisin odottanut, mutta saakoon Jon Bon Pony sen söpöydellään anteeksi.
|
Luonnekuvaus
Kyllä en kestä. Wyat Jon Bon Pony on taatusti suloisin ilmestys koko Vappulan Kartanon mailla. Se on niin valtavan söpö, että allekirjoittanut harkitsi hetken, voisiko pienen ponin ottaa kartanoon asumaan ja viereen nukkumaan. Koska arvokas tammilattia olisi pienistä kavioista taatusti kärsinyt, sai mielikuvituksekkaasti Poniksi kutsuttu pieni poni tyytyä juuri sille sopivaksi nikkaroituun pienen pieneen karsinaan.
Poni on oikeasti ihan aito seuraponi, eikä niinkään täyspäiväinen ratsu. Eihän sillä voi sen pienen koon vuoksi edes ratsastaa. Poni tietysti pienissä harhakuvitelmissaan kuvittelee olevansa pikkuisen isompi kuin tallin isoin hevonen, joten se saattaa uhoilla pikkuisilla kavioilla tomerasti maata tömistellen ties mille milloinkin. Usein uhoilun kohteena on isot suomenhevosorit, mutta jokusen kerran Poni on pörheyksissään kopistellut kavioitaan ja puhissut menemään jopa uusille kukkaistutuksille tallin etupihalla. Eivät kaiketi olleet mieleisiä.
Hoitotilanteissa Poni on sävyisä ja kiltti. Se seisoskelee kiltisti paikoillaan hoitajan harjaillessa sitä selkä vääränä ja puhdistellessaan pikkuisia kavioita erittäin epäergonomisessa asennossa. Ponia saa harjailla ja hoidella mielinmäärin, eikä se ikinä kieltäydy ylimääräisistä rapsutuksistakaan. Se ei tuumaa pahaa valjastamisesta, eläinlääkärin tutkimuksista taikka kengityksestä, sillä Ponin mielestä on kiva puuhailla kaikenlaista. Sille onkin opetettu muutamia erityisiä temppuja, kuten kavion antamista, istumista ja pyynnöstä keulimista.
Valjakkoponina Poni on mainio. Se on herkkä ja kuuliainen ajaa ja se keskittyy hyvin hommiinsa, eikä kuikuile kentän ulkopuolisia asioita. Ponilla on reipas ravi ja suloisen ponnekas laukka, ja se on erittäin säntillinen liikkeissään.
Poni on oikeasti ihan aito seuraponi, eikä niinkään täyspäiväinen ratsu. Eihän sillä voi sen pienen koon vuoksi edes ratsastaa. Poni tietysti pienissä harhakuvitelmissaan kuvittelee olevansa pikkuisen isompi kuin tallin isoin hevonen, joten se saattaa uhoilla pikkuisilla kavioilla tomerasti maata tömistellen ties mille milloinkin. Usein uhoilun kohteena on isot suomenhevosorit, mutta jokusen kerran Poni on pörheyksissään kopistellut kavioitaan ja puhissut menemään jopa uusille kukkaistutuksille tallin etupihalla. Eivät kaiketi olleet mieleisiä.
Hoitotilanteissa Poni on sävyisä ja kiltti. Se seisoskelee kiltisti paikoillaan hoitajan harjaillessa sitä selkä vääränä ja puhdistellessaan pikkuisia kavioita erittäin epäergonomisessa asennossa. Ponia saa harjailla ja hoidella mielinmäärin, eikä se ikinä kieltäydy ylimääräisistä rapsutuksistakaan. Se ei tuumaa pahaa valjastamisesta, eläinlääkärin tutkimuksista taikka kengityksestä, sillä Ponin mielestä on kiva puuhailla kaikenlaista. Sille onkin opetettu muutamia erityisiä temppuja, kuten kavion antamista, istumista ja pyynnöstä keulimista.
Valjakkoponina Poni on mainio. Se on herkkä ja kuuliainen ajaa ja se keskittyy hyvin hommiinsa, eikä kuikuile kentän ulkopuolisia asioita. Ponilla on reipas ravi ja suloisen ponnekas laukka, ja se on erittäin säntillinen liikkeissään.
Sukutaulu & jälkeläiset
|
|
JÄLKELÄINEN
|
ISÄ / EMÄ
|
SAAVUTUKSET
|
t. Sierra Lovechild (s. 21.03.20 - rnvkk 80cm)
|
Babycakes di Sierra
|
ei saavutuksia
|
t. Sierra I Love You So Mochi! (16.06.20, vrt 83)
|
L. Raspberry Cream Cake
|
ei saavutuksia
|
o. Kuunokan David Pawie (s. 03.10.20, rn 78cm)
|
Husgård Pakwau
|
ei saavutuksia
|
28.04.2019 SHLA: Rotunäyttely - II-palkinto
VVJ - sijoituksia 33, joista voittoja 4
30.08.2019 - Keilakunkku 2019 Finaali - n. ponit - 7/63
30.09.2019 - noviisi - Rushock Bog - 5/40 03.10.2019 - noviisi - Rushock Bog - 1/40 16.10.2019 - noviisi - Fellbury Stud - 3/17 19.10.2019 - noviisi - Fellbury Stud - 3/17 20.10.2019 - noviisi - Fellbury Stud - 3/17 24.10.2019 - noviisi - Rushock Bog - 2/36 25.10.2019 - noviisi - Rushock Bog - 3/34 28.10.2019 - noviisi - Rushock Bog - 2/36 05.11.2019 - noviisi - Hiivurin Suomenhevoset - 3/50 26.11.2019 - noviisi - Hiivurin Suomenhevoset - 1/60 06.04.2020 - noviisi - Hiivurin Suomenhevoset - 2/50 08.04.2020 - noviisi - Hiivurin Suomenhevoset - 5/50 11.04.2020 - noviisi - Hiivurin Suomenhevoset - 5/50 13.04.2020 - noviisi - Hiivurin Suomenhevoset - 1/50 18.04.2020 - noviisi - Hiivurin Suomenhevoset - 6/50 14.03.2021 - noviisi - Holmberg - 3/40 20.03.2021 - noviisi - Holmberg - 5/40 21.03.2021 - noviisi - Holmberg - 3/50 23.03.2021 - noviisi - Holmberg - 7/50 |
24.03.2021 - noviisi - Holmberg - 6/50
30.03.2021 - noviisi - Holmberg - 2/50 04.06.2021 - noviisi - Hiivurin Suomenhevoset - 2/51 09.06.2021 - noviisi - Hiivurin Suomenhevoset - 6/51 10.06.2021 - noviisi - Hiivurin Suomenhevoset - 1/51 26.06.2021 - noviisi - Hiivurin Suomenhevoset - 5/57 27.06.2021 - noviisi - Hiivurin Suomenhevoset - 7/51 28.06.2021 - noviisi - Hiivurin Suomenhevoset - 2/51 06.02.2022 - noviisi - Holmberg - 8/100 09.02.2022 - noviisi - Holmberg - 4/100 09.02.2022 - noviisi - Holmberg - 8/100 19.02.2022 - noviisi - Holmberg - 4/100 19.02.2022 - noviisi - Holmberg - 10/100 |
28.-29.9.2019, shettisten valjakkoajoleiri Maybeckissä
|
valmentaja: Amelie Maybeck
|
Syysleirin ensimmäinen kattaus oli varsin mielenkiintoinen, sillä yhtä nuorta lukuunottamatta osallistuvat ponit olivat neljävuotiaita ja siten myös jo vähän hommia tehneitä. Eikä ryhmän mustalammaskaan ollut kaukana muista; se oli kolmevuotias, ja käytännössä samalla tasolla, kuin muutkin.
Kun lauantaina tämä ryhmä pääsi ensi kertaa maneesin suojiin, oli ohjastajien määrä talutella ponejaan vierestä sen verran, että ne tottuivat toisiinsa, mutta myös uuteen, erilaiseen ympäristöön. Maybeckin omat tammat Merina ja Nelli olivat kuin eivät olisikaan, mutta oripojat Poni, Trombi ja ryhmän kolmas tamma Kurre kuikuilivat vuoroin toisiaan hieman hämmästyneen oloisena.
“Otetaan ihan muutama käytännönharjoitus heti tähän alkuun, että saadaan niiden keskittyminen kiinnitettyä ärsykkeistä teihin ja työntekoon. Heittäkää ohjat molemmille puolille kaulaa ja jääkää kävelemään suurinpiirtein siihen etulavan ja sään vierelle, niin, että tuette ponien matkaa ikään kuin taluttajana, mutta pääsette kuitenkin vaikuttamaan niihin ohjastajan tavoin. Ja sitten kun huomaatte, että niiden keskittyminen alkaa lipsua johonkin muualle, tehkää pieni puolipidätteen kautta siirtyminen pysähdykseen, seisotatte niitä niin kauan että ne malttaa olla paikoillaan ja siirrätte sitten takaisin käyntiin.” ohjeistin ryhmäläisiä alkuun.
Vaikka tehtävä itsessään ei ollut erikoinen, olen varma siitä, että jokainen ryhmäläinen sai tehtävän ajatuksesta kiinni - tai ainakin olisi pitänyt saada, sillä nuoret ponit alkoivat nopeasti keskittymään toistensa sijaan ohjastajiinsa ja osa jäi tottuneesti odottamaan lisäohjeita.
“Jaaha, eiköhän ne ole sen verran kuulolla, että voidaan hiljalleen siirtyä jokainen sinne ponin taakse hakemaan oikeaa ajotuntumaa. Lähdetään tekemään aluksi käynnissä loivaa kiemurauraa molemmilla pitkillä sivuilla niin, että pääsette houkuttelemaan poneja taipumaan niin vasempaan, kuin oikeaan. Ja muistakaa säännöllisen, tarkan kulman ohjastaminen ennen sekä jälkeen kiemurauran.” kannustin ryhmäläisiä siirtymään haastavamman tehtävän pariin.
Oli ilo nähdä, että jokaisella ryhmäläisellä oli ajohommat myös maasta käsin ihan hyvällä mallilla - mitä nyt Jessican ohjastama Merina sekä Ellenin ohjastama Trombi vähän luikerteli reitillään. "Ja Jessica ja Ellen pitää huolen, että käynnissä säilyy tahti ja säännöllisyys - nyt, kun ne pääsee kävelemään vähän miten sattuu, matkan teko ei olekaan niin suoralinjaista, vaan muistuttaa vähän humaltuneen kulkua lauantaiaamuna kello neljä kaupungin kaduilla. Bettina, Elli ja Ronja voi taputtaa itseään olkapäälle, teillä on hallussa hyvä tahti!"
Vaikka loivan kiemurauran ohjastaminen maasta käsin kuulostaa todella helpolta ja yksinkertaiselta tehtävältä, on siinä monta liikkuvaa osaa, jotka voivat joko mennä hyvin, tai auttamatta penkin alle. Asetukset, suoristaminen, kulmien ohjastaminen, tahdin ja tasapainon sälyttäminen… Ne kaikki asiat ovat sellaisia, joihin halusin ohjastajien käyttävän aikaa ja ajatusta sen lisäksi, että halusin heidän käyttävän hyvin selkeitä apuja.
Kun kiemuraurat saatiin iskuunsa, jäimme tekemään tammat Merina, Nelli ja Kurre maneesin toiseen päähän ja orit Poni ja Trombi toiseen päähän pääty-ympyrällä siirtymiä käynnistä raviin ja edelleen käyntiin.
“Nyt on ihan jumalattoman tärkeää, että te tiedätte, mitä olette tekemässä - en halua nähdä yhtäkään vahvaa ohjasotetta tai tasapainotonta, huolimatonta siirtymää. Kun treenataan nuoria hevosia, on elintärkeää, että ohjastaja antaa sille parhaat mahdolliset eväät toimia - ja kun se poni toimii halutulla tavalla, meidän on annettava sille kiitos juuri oikealla ajotuksella. On se sitten myötääminen ohjasta, kehu ääneen tai tehtävän lopettaminen.” sparrasin ohjastajia samalla, kun kannustin heitä siirtymään ensikerran raviin.
Pieni alkuläksytys tuntui tehoavan, sillä moni ohjastajista sai tekemiseensä aivan uudenlaista ryhtiä ja rääväsuisen Bettinan sanoin "tässähän tulee ihan tarve näyttää, että kyllä mä osaan."
Vaikka ryhmäkoko on melko suuri nuorten ajo-opetusta ajatellen, oli ryhmän dynamiikka hyvin harmoninen - ponit olivat selkeästi ajettu kotitreeneissä hyvin avuille ja ne oli rakennettu suurella rakkaudella; aivan, kuten jokaisen hevosen kuuluisikin.
“Aivan mahtavaa. Siellähän ainakin Poni ja Trombi alkaa hiljalleen jopa pyöristymään niskasta ja selästä, ja tapailee itsekin vähän takajalkoja vatsan alle. Teistä ihan jokainen voisi siinä ravissa kutitella ajoraipalla sinne lanneselän päälle pienellä kosketuksella, jospa sillä saataisiin aikaan se, että ne vähän tiputtaisivat painoa takajalkojen päälle ja tulisi säästä, ja niskasta ylös. Mitään puoliverisen grand prix-tason kokoamista mä en tässä vaiheessa teiltä odota, mutta teidänkin on hyvä sisäistää, että teillä on paljon enemmän yhteisiä kilometrejä, kun ne ponit liikkuvat alusta asti rehellisesti oikein päin itseään samalla säästäen.” neuvoin ohjastajia samalla, kun kasvoilleni levisi aito hymy. Oli hienoa nähdä näin osaavia nuoria maneesi pullollaan.
Koska ryhmäläiset tekivät loppua kohden jo hyvin esimerkillisesti töitä, palkitsin nuoret ponit pitkillä loppukäynneillä maastoon - näin niille jäi hyvä mielikuva paikoitellen rankastakin treeneistä ja ne pääsivät nollaamaan ajatuksia kirpeään syyssäähän autottomille hiekkateille.
Esikoululaiset olivat sunnuntaina selkeästi seesteisempiä kuin lauantaina, joten pääsimme aloittamaan sunnuntain - ja oikeastaan koko viikonlopun - päävalmennuksen ilman pientä alkumuistusta siitä, miten hevosten ja varsinkin nuorten kanssa toimitaan vieraassa paikassa silloin, kun ne eivät malttaisi keskittyä ihmiseensä.
Alkuverryttely oli hyvin samantyylinen, mitä harjoittelimme lauantaina; siirtymiä käynnistä pysähdykseen ja edelleen käyntiin, loivalla kiemurauralla pientä taivuttelua ja suunnanmuutosten ohjastamista sekä siirtymiä käynnistä raviin.
“Huomaatteko itse, miten eri tavalla te ajatte kärryjen kyydistä, mitä ohjasajaen takaa? Moni teistä antaa ponien kipittää vähän alta, kun itselle ei tule kiire juosta mukana - nyt siis ehdottomasti kotiläksyksi ihan jokaiselle tahdin säännöllisyyden ajamista: on etenkin kouluajoa varten tärkeää, että jokaisessa esitetyssä askellajissa säilyy tasapainon lisäksi selkeä tahti. Ja siitä te olette vastuussa, olitte te sitten kärryillä tai maassa.” ripitin ohjastajia samalla kun katsoin miten ponirukat viilettivät vailla minkäänlaista tahtia.
En tiedä, oliko ohjastajat oikeasti vain unohtaneet eilisestä saarnasta huolimatta tahdin tärkeyden vai eikö he oikeasti erottaneet vauhtia kärryjen käsistä, mutta oli ilo huomata, että jokainen korjasi sekä omaa tekemistä, että ponin kulkua pienen muistutuksen johdolla.
Ja tämän ryhtiliikkeen myötä pääsimme myös tekemään vähän ravi - laukka - ravi siirtymiä, jossa halusin ohjastajien keskittyvän ehdottomasti eniten siirtymisiin, mutta myös siihen, että laukassa säilyy tietynlainen energisyys.
“Kun meillä on täällä maneesi täynnä poneja, niin on elintärkeää, että me ei sidota niitä ihan maahan kiinni. Tämä varmaan sekottaa teitä entisestään, mutta vaikka mä olen tässä kaksi päivää toitottanut tahdista, niin se tahti voi olla niin hidasta, kuin nopeaakin. Mutta näiden shetlanninponien kanssa vuosia toimineena mä olen huomannut, että mitä enemmän niille antaa nuorena vapautta, sen parempia ne on työstää vanhempana - jos niitä prässää liian suppuun nuorena, ne ei taatusti liiku ilmavasti ja hyvällä energialla vanhempana. Eli suomeksi; mä tarkoitan, älkää ajako niitä laukassa yhtään sen enempää kädellä, mitä on pakko.”
Oli ihana ja oikeastaan myös ilo nähdä, miten vastaanottavaisia ohjastajat olivat annetuille ohjeille. Siinä missä nuorikot tekivät vielä vähän hassuja, nuorelle ominaisia siirtymiä laukkaan ja varsinkin laukasta raviin, ohjastajan tukivat ponejaan juuri sen verran, mitä tarpeen oli. Ja mikä parasta, muistivat antaa niille tilaa ja ennen kaikkea antaa kiitoksen silloin, kun siihen oli aihetta.
“Hittolainen sentään! Ette tiedäkään miten ihanaa on katsoa, kun muistatte kiittää poneja heti siitä puolikkaastakin hyvästä askeleesta. Ja uskokaa tai älkää - se kiitos löytyy edestä, kun ikää ja ajokilometrejä tulee lisää.” hihkuin maneesin laidalla samalla, kun seurasin siirtymätyöskentelyä.
“Musta oli ihana nähdä, että teistä ihan jokainen muutti ajotyyliään tämän viikonlopun aikana hevosystävällisemmäksi ja löysitte sen rohkeuden antaa näille supersympaattisille poneille tilaa ja aikaa. Nyt, kun ajatte tämän viikonlopun jälkeen kotona, mä toivon, että pidätte muutaman asian mielessänne. Ensimmäiseksi sen, että tarjoatte niille kiitoksen - oli se sitten se ohjastaja myötäys tai ääneen kehuminen - kun sen aika on ja toiseksi vahditte, että niillä säilyy kaikessa tekemisessä tahti ja tasapaino. Näillä eväillä teillä on käsissä tulevaisuuden valjakkohevoset; näissä, jos jossain on potentiaalia kilparadoille. Kuten myös teissä.” päätin valmennusviikonlopun ensimmäisen ryhmän osalta.
Kun lauantaina tämä ryhmä pääsi ensi kertaa maneesin suojiin, oli ohjastajien määrä talutella ponejaan vierestä sen verran, että ne tottuivat toisiinsa, mutta myös uuteen, erilaiseen ympäristöön. Maybeckin omat tammat Merina ja Nelli olivat kuin eivät olisikaan, mutta oripojat Poni, Trombi ja ryhmän kolmas tamma Kurre kuikuilivat vuoroin toisiaan hieman hämmästyneen oloisena.
“Otetaan ihan muutama käytännönharjoitus heti tähän alkuun, että saadaan niiden keskittyminen kiinnitettyä ärsykkeistä teihin ja työntekoon. Heittäkää ohjat molemmille puolille kaulaa ja jääkää kävelemään suurinpiirtein siihen etulavan ja sään vierelle, niin, että tuette ponien matkaa ikään kuin taluttajana, mutta pääsette kuitenkin vaikuttamaan niihin ohjastajan tavoin. Ja sitten kun huomaatte, että niiden keskittyminen alkaa lipsua johonkin muualle, tehkää pieni puolipidätteen kautta siirtyminen pysähdykseen, seisotatte niitä niin kauan että ne malttaa olla paikoillaan ja siirrätte sitten takaisin käyntiin.” ohjeistin ryhmäläisiä alkuun.
Vaikka tehtävä itsessään ei ollut erikoinen, olen varma siitä, että jokainen ryhmäläinen sai tehtävän ajatuksesta kiinni - tai ainakin olisi pitänyt saada, sillä nuoret ponit alkoivat nopeasti keskittymään toistensa sijaan ohjastajiinsa ja osa jäi tottuneesti odottamaan lisäohjeita.
“Jaaha, eiköhän ne ole sen verran kuulolla, että voidaan hiljalleen siirtyä jokainen sinne ponin taakse hakemaan oikeaa ajotuntumaa. Lähdetään tekemään aluksi käynnissä loivaa kiemurauraa molemmilla pitkillä sivuilla niin, että pääsette houkuttelemaan poneja taipumaan niin vasempaan, kuin oikeaan. Ja muistakaa säännöllisen, tarkan kulman ohjastaminen ennen sekä jälkeen kiemurauran.” kannustin ryhmäläisiä siirtymään haastavamman tehtävän pariin.
Oli ilo nähdä, että jokaisella ryhmäläisellä oli ajohommat myös maasta käsin ihan hyvällä mallilla - mitä nyt Jessican ohjastama Merina sekä Ellenin ohjastama Trombi vähän luikerteli reitillään. "Ja Jessica ja Ellen pitää huolen, että käynnissä säilyy tahti ja säännöllisyys - nyt, kun ne pääsee kävelemään vähän miten sattuu, matkan teko ei olekaan niin suoralinjaista, vaan muistuttaa vähän humaltuneen kulkua lauantaiaamuna kello neljä kaupungin kaduilla. Bettina, Elli ja Ronja voi taputtaa itseään olkapäälle, teillä on hallussa hyvä tahti!"
Vaikka loivan kiemurauran ohjastaminen maasta käsin kuulostaa todella helpolta ja yksinkertaiselta tehtävältä, on siinä monta liikkuvaa osaa, jotka voivat joko mennä hyvin, tai auttamatta penkin alle. Asetukset, suoristaminen, kulmien ohjastaminen, tahdin ja tasapainon sälyttäminen… Ne kaikki asiat ovat sellaisia, joihin halusin ohjastajien käyttävän aikaa ja ajatusta sen lisäksi, että halusin heidän käyttävän hyvin selkeitä apuja.
Kun kiemuraurat saatiin iskuunsa, jäimme tekemään tammat Merina, Nelli ja Kurre maneesin toiseen päähän ja orit Poni ja Trombi toiseen päähän pääty-ympyrällä siirtymiä käynnistä raviin ja edelleen käyntiin.
“Nyt on ihan jumalattoman tärkeää, että te tiedätte, mitä olette tekemässä - en halua nähdä yhtäkään vahvaa ohjasotetta tai tasapainotonta, huolimatonta siirtymää. Kun treenataan nuoria hevosia, on elintärkeää, että ohjastaja antaa sille parhaat mahdolliset eväät toimia - ja kun se poni toimii halutulla tavalla, meidän on annettava sille kiitos juuri oikealla ajotuksella. On se sitten myötääminen ohjasta, kehu ääneen tai tehtävän lopettaminen.” sparrasin ohjastajia samalla, kun kannustin heitä siirtymään ensikerran raviin.
Pieni alkuläksytys tuntui tehoavan, sillä moni ohjastajista sai tekemiseensä aivan uudenlaista ryhtiä ja rääväsuisen Bettinan sanoin "tässähän tulee ihan tarve näyttää, että kyllä mä osaan."
Vaikka ryhmäkoko on melko suuri nuorten ajo-opetusta ajatellen, oli ryhmän dynamiikka hyvin harmoninen - ponit olivat selkeästi ajettu kotitreeneissä hyvin avuille ja ne oli rakennettu suurella rakkaudella; aivan, kuten jokaisen hevosen kuuluisikin.
“Aivan mahtavaa. Siellähän ainakin Poni ja Trombi alkaa hiljalleen jopa pyöristymään niskasta ja selästä, ja tapailee itsekin vähän takajalkoja vatsan alle. Teistä ihan jokainen voisi siinä ravissa kutitella ajoraipalla sinne lanneselän päälle pienellä kosketuksella, jospa sillä saataisiin aikaan se, että ne vähän tiputtaisivat painoa takajalkojen päälle ja tulisi säästä, ja niskasta ylös. Mitään puoliverisen grand prix-tason kokoamista mä en tässä vaiheessa teiltä odota, mutta teidänkin on hyvä sisäistää, että teillä on paljon enemmän yhteisiä kilometrejä, kun ne ponit liikkuvat alusta asti rehellisesti oikein päin itseään samalla säästäen.” neuvoin ohjastajia samalla, kun kasvoilleni levisi aito hymy. Oli hienoa nähdä näin osaavia nuoria maneesi pullollaan.
Koska ryhmäläiset tekivät loppua kohden jo hyvin esimerkillisesti töitä, palkitsin nuoret ponit pitkillä loppukäynneillä maastoon - näin niille jäi hyvä mielikuva paikoitellen rankastakin treeneistä ja ne pääsivät nollaamaan ajatuksia kirpeään syyssäähän autottomille hiekkateille.
Esikoululaiset olivat sunnuntaina selkeästi seesteisempiä kuin lauantaina, joten pääsimme aloittamaan sunnuntain - ja oikeastaan koko viikonlopun - päävalmennuksen ilman pientä alkumuistusta siitä, miten hevosten ja varsinkin nuorten kanssa toimitaan vieraassa paikassa silloin, kun ne eivät malttaisi keskittyä ihmiseensä.
Alkuverryttely oli hyvin samantyylinen, mitä harjoittelimme lauantaina; siirtymiä käynnistä pysähdykseen ja edelleen käyntiin, loivalla kiemurauralla pientä taivuttelua ja suunnanmuutosten ohjastamista sekä siirtymiä käynnistä raviin.
“Huomaatteko itse, miten eri tavalla te ajatte kärryjen kyydistä, mitä ohjasajaen takaa? Moni teistä antaa ponien kipittää vähän alta, kun itselle ei tule kiire juosta mukana - nyt siis ehdottomasti kotiläksyksi ihan jokaiselle tahdin säännöllisyyden ajamista: on etenkin kouluajoa varten tärkeää, että jokaisessa esitetyssä askellajissa säilyy tasapainon lisäksi selkeä tahti. Ja siitä te olette vastuussa, olitte te sitten kärryillä tai maassa.” ripitin ohjastajia samalla kun katsoin miten ponirukat viilettivät vailla minkäänlaista tahtia.
En tiedä, oliko ohjastajat oikeasti vain unohtaneet eilisestä saarnasta huolimatta tahdin tärkeyden vai eikö he oikeasti erottaneet vauhtia kärryjen käsistä, mutta oli ilo huomata, että jokainen korjasi sekä omaa tekemistä, että ponin kulkua pienen muistutuksen johdolla.
Ja tämän ryhtiliikkeen myötä pääsimme myös tekemään vähän ravi - laukka - ravi siirtymiä, jossa halusin ohjastajien keskittyvän ehdottomasti eniten siirtymisiin, mutta myös siihen, että laukassa säilyy tietynlainen energisyys.
“Kun meillä on täällä maneesi täynnä poneja, niin on elintärkeää, että me ei sidota niitä ihan maahan kiinni. Tämä varmaan sekottaa teitä entisestään, mutta vaikka mä olen tässä kaksi päivää toitottanut tahdista, niin se tahti voi olla niin hidasta, kuin nopeaakin. Mutta näiden shetlanninponien kanssa vuosia toimineena mä olen huomannut, että mitä enemmän niille antaa nuorena vapautta, sen parempia ne on työstää vanhempana - jos niitä prässää liian suppuun nuorena, ne ei taatusti liiku ilmavasti ja hyvällä energialla vanhempana. Eli suomeksi; mä tarkoitan, älkää ajako niitä laukassa yhtään sen enempää kädellä, mitä on pakko.”
Oli ihana ja oikeastaan myös ilo nähdä, miten vastaanottavaisia ohjastajat olivat annetuille ohjeille. Siinä missä nuorikot tekivät vielä vähän hassuja, nuorelle ominaisia siirtymiä laukkaan ja varsinkin laukasta raviin, ohjastajan tukivat ponejaan juuri sen verran, mitä tarpeen oli. Ja mikä parasta, muistivat antaa niille tilaa ja ennen kaikkea antaa kiitoksen silloin, kun siihen oli aihetta.
“Hittolainen sentään! Ette tiedäkään miten ihanaa on katsoa, kun muistatte kiittää poneja heti siitä puolikkaastakin hyvästä askeleesta. Ja uskokaa tai älkää - se kiitos löytyy edestä, kun ikää ja ajokilometrejä tulee lisää.” hihkuin maneesin laidalla samalla, kun seurasin siirtymätyöskentelyä.
“Musta oli ihana nähdä, että teistä ihan jokainen muutti ajotyyliään tämän viikonlopun aikana hevosystävällisemmäksi ja löysitte sen rohkeuden antaa näille supersympaattisille poneille tilaa ja aikaa. Nyt, kun ajatte tämän viikonlopun jälkeen kotona, mä toivon, että pidätte muutaman asian mielessänne. Ensimmäiseksi sen, että tarjoatte niille kiitoksen - oli se sitten se ohjastaja myötäys tai ääneen kehuminen - kun sen aika on ja toiseksi vahditte, että niillä säilyy kaikessa tekemisessä tahti ja tasapaino. Näillä eväillä teillä on käsissä tulevaisuuden valjakkohevoset; näissä, jos jossain on potentiaalia kilparadoille. Kuten myös teissä.” päätin valmennusviikonlopun ensimmäisen ryhmän osalta.
VIRTUAALIHEVONEN - A SIM-GAME HORSE
kuvat: mlj, kiitos!
kuvat: mlj, kiitos!