Crane Rivers of Nihil |
EV-I
|
Kurjenpesä tuli meille tutuksi, kun pienen pieni juhannusvarsamme Vappulan Juhannustaika pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja suuntasi kohti Pöytyää. "Katsohan, aika näppärän oloinen estevarsa olis Kurjenpesässä kaupan", käänsin puhelintani riippukeinussa tappohelteisessä heinäkuisessa illassa lojuvaa Matteota päin. "Mmh", tuo vain vastasi aurinkolasiensa takaa heinänkorsi varsin maalaismaisesti suupielestään roikkuen. Toinen varvastossu oli pudonnut maahan, toinen roikkui juuri ja juuri miehen jalassa. Ei sitten, missaa tilaisuutesi, ajattelin ja pyyhin hikeä otsaltani.
Siksipä yllätyinkin melkoisesti, kun eräänä kauniina päivänä Matteon toimistopöydällä lojui Crane Rivers of Nihilin kauppakirjat. Mielenkiinnosta googlailin tamman nimen merkitystä ja sain taas yllättyä. Joku hevimörköbändi. Mahtavaa. Kolmannen kerran kulmakarvani kohosivat, kun Vappulan pihassa trailerista tuiskahti pihalle takakorkea, hoikka ja epäsopusuhtainen vuotias. "Minkä sä olet ostanut?" "No! Se on se varsa jonka sa naytit joskus". Ei voi olla. Niin hieno estesuku ja kasvattaja taustalla ja nyt meidän pihalla seisoo ruma ankanpoikanen. Tai ei se mitään seissyt, pyöri hymyilevän italiaanon ympärillä häntä tötteröllä. Kai se siksi oli niin hoikka, vaikutti olevan aina liikkeessä.
|
Luonnekuvaus
Nimi ja ulkonäkö eivät tämän eläimen kohdalla kohtaa sitten yhtään. Niin tavanomainen ruunikko, että isommassa laumassa se takuulla sekoittuisi toisiin tusinaruunikoihin. Takajaloissa sillä on jotkin sukankaltaiset, mutta nekin häviävän pienet. Mutta se mikä erottaa tamman kaksoiolennoistaan on luonne. Tämä Ritva ei olekaan mikään perus-Ritva vaan asenne-Ritva. Toisinaan Ritvan asenne on hyvä, toisinaan valtavan huono. Tai niin kuin Matteo sanoisi jostain meemivideosta oppineena (ja raivostuttavuuteen asti hokeneena): "Sometimes maybe good, sometimes maybe shit". Mutta pakko myöntää sen kiteyttävän Ritvan aika täydellisesti yhteen lauseeseen.
Ritvan lempeän katseen ei kannata antaa hämätä. Se on vain suurta huijausta. Ritva ei ole lempeä, paitsi joskus vahingossa ja silloin kun kukaan ei näe. Ei se mikään ihmistenniittokone ole, mutta sellainen jatkuvasti vähän tympeä. Se ei varsinaisesti kaipaa kenenkään seuraa, mutta toisaalta sitten kun sitä seuraa on niin se on Ritvasta ihan okei. Ihmisen on vain oltava aina Ritvaa yhden tai mieluiten kymmenen askelta edellä, sillä Ritva ei taatusti jätä tilaisuutta käyttämättä, jos se sellaisen näkee, oli sitten kyse tilan valtaamisesta taikka avonaisen oven kutsusta vapauteen. Ritva takuulla testaa ja kokeilee, kuten ihana emänsä. Ja se takuulla testaa ja kokeilee monta kertaa yhden päivän aikana. Levottomana sieluna sillä on aina korviensa välissä vilisemässä joku ajatus, joka pistää tamman paitsi harrastamaan steppausta paikoillaan turhautuessaan niin myös kokeilemaan viisitoista kertaa hampailla seinässä kiinni olevan köyden kestävyyttä. Sekä tietenkin ihmisen hermojen pituutta tai voimia riimunnarun päässä roikkumiseen, sääntöjen johdonmukaisuutta, karsinan pohjaa kuopimalla, oven paksuutta ryntäämällä päin ja ihan vaan tarhassa hengaillessaan sähköpaimenen sähkönkulkevuutta.
Joskus karsinasta tuijottaa tulijaa lohikäärme. Ei se vieläkään päälle käy, mutta selkeästi on Ritvalla huono päivä. Kiukuttaa, mökötyttää ja kaikki on kertakaikkisen syvältä. Onneksi Ritva nousee täysin väärällä kaviolla suht harvoin, sillä kiukku-Ritva ei varmasti sopisi kovatasoiseksi kilpahevoseksi, huono päivä kun paistaa läpi vaikka käsillä olisi Ritvan lempipuuha, esteet. Kiukku-Ritvasta ei tosiaan ole suurten luokkien hyppääjäksi, se kun ottaa silloin itseensä kaikki ratsastajan hiuksen hienotkin virheet. Se ylireagoi ja kuumuu kuin hellankoukku.
Notta mikä onni onkaan, kun Ritvalla on pääsääntöisesti ihan ookoo päiviä. Tavallisia ritvamaisia päiviä, jolloin se ei ole kiltti talutusponi, mutta Ritvaksi hyvinkin tasainen. Sitä ei järin paljoa kannata kuitenkaan komennella ja toppuutella, jos aikoo päästä radan läpi puhtaasti maaliin. Se on sellainen ratsu, jonka kanssa vähän neuvotellaan ja tehdään kompromisseja. Tyypillinen nainen, puuskahti Matteo kerran, kun sai tammaansa silkkihansikkain silitellä. En tiedä, mitä Matteo kommentillaan tarkoittaa, sillä minusta me naiset olemme hyvinkin mukavia tapauksia. Miehet eivät vaan aina ymmärrä meitä.
Kun kaikki sujuu nappiin, on Ritva varmasti yksi hienoimmista estehevosista, jonka olen kuunaan nähnyt. Kaikki kunnia hienoille keskieurooppalaisille miljoonan taalan hevosille, mutta väitän meidän suomalaisen Ritvan lukeutuvan taidoiltaan tähän jengiin ihan ehdottomasti. Ehkä se on ne saksalaiset sukujuuret tai kasvattaja, joka osasi yhdistää oikeat hevoset toisiinsa, mutta näin se kyllä on. Ritva on estekentällä melko itsenäinen ja itsevarma. Sillä on tarkat hoksottimet ja luontaisesti erinomainen kyky lukea tilanteita ja rataa. Lisäksi esteratojen vauhti ja toiminta ylittävät sen levottoman mielen levottomuusrajan niin, että Ritva todella kykenee keskittymään ja pitämään homman hanskassa. Hintelä varsa kasvatti itselleen sen verran massaa ja lihaksia, että ponnistusvoimaakin löytyy kuin pienestä kylästä. Uskon Ritvan päätymisen olleen kummallekin oikea onnenkantamoinen. Matteolla kun on kokemusta luonteikkaista, mutta hemmetin potentiaalisista tammoista sekä taitoa ja osaamista aina GP-tasolla asti. Kun Ritva taas vaatiikin taitoa ja jämptiyttä sekä tavoitteellisen kodin. Puskaratsuksi tai ratsastuskouluun Ritvasta tuskin koskaan olisikaan, ammattiurheilijaksi se on syntynyt.
Sen verran on painostava tunnelma täällä toimistossa tätä kirjoittaessani, että on pakko sanoa loppuun eräs asia. Ritva on Matteon mielestä umpisurkea ja etenkin alentava lempinimi hevoselle, eikä Ritva oikeasti ole Ritva vaan River. Hyvin usein tallikäytävällä kuulu kuitenkin esimerkiksi seuraavaa: "Sa voit vieda Rit.. ehm River kentalle ma tule kohta perassa".
Ritvan lempeän katseen ei kannata antaa hämätä. Se on vain suurta huijausta. Ritva ei ole lempeä, paitsi joskus vahingossa ja silloin kun kukaan ei näe. Ei se mikään ihmistenniittokone ole, mutta sellainen jatkuvasti vähän tympeä. Se ei varsinaisesti kaipaa kenenkään seuraa, mutta toisaalta sitten kun sitä seuraa on niin se on Ritvasta ihan okei. Ihmisen on vain oltava aina Ritvaa yhden tai mieluiten kymmenen askelta edellä, sillä Ritva ei taatusti jätä tilaisuutta käyttämättä, jos se sellaisen näkee, oli sitten kyse tilan valtaamisesta taikka avonaisen oven kutsusta vapauteen. Ritva takuulla testaa ja kokeilee, kuten ihana emänsä. Ja se takuulla testaa ja kokeilee monta kertaa yhden päivän aikana. Levottomana sieluna sillä on aina korviensa välissä vilisemässä joku ajatus, joka pistää tamman paitsi harrastamaan steppausta paikoillaan turhautuessaan niin myös kokeilemaan viisitoista kertaa hampailla seinässä kiinni olevan köyden kestävyyttä. Sekä tietenkin ihmisen hermojen pituutta tai voimia riimunnarun päässä roikkumiseen, sääntöjen johdonmukaisuutta, karsinan pohjaa kuopimalla, oven paksuutta ryntäämällä päin ja ihan vaan tarhassa hengaillessaan sähköpaimenen sähkönkulkevuutta.
Joskus karsinasta tuijottaa tulijaa lohikäärme. Ei se vieläkään päälle käy, mutta selkeästi on Ritvalla huono päivä. Kiukuttaa, mökötyttää ja kaikki on kertakaikkisen syvältä. Onneksi Ritva nousee täysin väärällä kaviolla suht harvoin, sillä kiukku-Ritva ei varmasti sopisi kovatasoiseksi kilpahevoseksi, huono päivä kun paistaa läpi vaikka käsillä olisi Ritvan lempipuuha, esteet. Kiukku-Ritvasta ei tosiaan ole suurten luokkien hyppääjäksi, se kun ottaa silloin itseensä kaikki ratsastajan hiuksen hienotkin virheet. Se ylireagoi ja kuumuu kuin hellankoukku.
Notta mikä onni onkaan, kun Ritvalla on pääsääntöisesti ihan ookoo päiviä. Tavallisia ritvamaisia päiviä, jolloin se ei ole kiltti talutusponi, mutta Ritvaksi hyvinkin tasainen. Sitä ei järin paljoa kannata kuitenkaan komennella ja toppuutella, jos aikoo päästä radan läpi puhtaasti maaliin. Se on sellainen ratsu, jonka kanssa vähän neuvotellaan ja tehdään kompromisseja. Tyypillinen nainen, puuskahti Matteo kerran, kun sai tammaansa silkkihansikkain silitellä. En tiedä, mitä Matteo kommentillaan tarkoittaa, sillä minusta me naiset olemme hyvinkin mukavia tapauksia. Miehet eivät vaan aina ymmärrä meitä.
Kun kaikki sujuu nappiin, on Ritva varmasti yksi hienoimmista estehevosista, jonka olen kuunaan nähnyt. Kaikki kunnia hienoille keskieurooppalaisille miljoonan taalan hevosille, mutta väitän meidän suomalaisen Ritvan lukeutuvan taidoiltaan tähän jengiin ihan ehdottomasti. Ehkä se on ne saksalaiset sukujuuret tai kasvattaja, joka osasi yhdistää oikeat hevoset toisiinsa, mutta näin se kyllä on. Ritva on estekentällä melko itsenäinen ja itsevarma. Sillä on tarkat hoksottimet ja luontaisesti erinomainen kyky lukea tilanteita ja rataa. Lisäksi esteratojen vauhti ja toiminta ylittävät sen levottoman mielen levottomuusrajan niin, että Ritva todella kykenee keskittymään ja pitämään homman hanskassa. Hintelä varsa kasvatti itselleen sen verran massaa ja lihaksia, että ponnistusvoimaakin löytyy kuin pienestä kylästä. Uskon Ritvan päätymisen olleen kummallekin oikea onnenkantamoinen. Matteolla kun on kokemusta luonteikkaista, mutta hemmetin potentiaalisista tammoista sekä taitoa ja osaamista aina GP-tasolla asti. Kun Ritva taas vaatiikin taitoa ja jämptiyttä sekä tavoitteellisen kodin. Puskaratsuksi tai ratsastuskouluun Ritvasta tuskin koskaan olisikaan, ammattiurheilijaksi se on syntynyt.
Sen verran on painostava tunnelma täällä toimistossa tätä kirjoittaessani, että on pakko sanoa loppuun eräs asia. Ritva on Matteon mielestä umpisurkea ja etenkin alentava lempinimi hevoselle, eikä Ritva oikeasti ole Ritva vaan River. Hyvin usein tallikäytävällä kuulu kuitenkin esimerkiksi seuraavaa: "Sa voit vieda Rit.. ehm River kentalle ma tule kohta perassa".
Sukutaulu & jälkeläiset
|
JÄLKELÄINEN
|
ISÄ / EMÄ
|
SAAVUTUKSET
|
|
ERJ - sijoituksia 11, joista voittoja 2
|
04.06.2022 - 130cm - Valmarya - 4/22
07.06.2022 - 130cm - Valmarya - 4/22 08.06.2022 - 130cm - Valmarya - 3/22 08.06.2022 - 130cm - Valmarya - 3/22 14.06.2022 - 130cm - Valmarya - 3/22 15.06.2022 - 130cm - Valmarya - 3/22 15.06.2022 - 130cm - Valmarya - 3/22 16.06.2022 - 130cm - Valmarya - 4/22 17.06.2022 - 130cm - Valmarya - 4/22 18.06.2022 - 130cm - Valmarya - 1/22 18.06.2022 - 130cm - Valmarya - 1/22 |
|
heinäkuu 2021, Kasvattajan mietteitä
|
päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Lissu T.
|
Millalla nyt on tunnetusti noita.. mielipiteitä, tamma kun ei oikein ole kasvanut uhmaiästään ulos. Mörkö tuntui kaikin puolin, eikä pelkästään huomattavasti kypsemmän luonteensa, oivalta vastaparilta ikuiseen elämän esikouluun jämähtäneelle tammalle. Toisella siemennyksellä tiinehtynyt Milla ei tosiaan hehkunut odottavan äidin onnea, ennemminkin se muuttui kaikesta kilahtavaksi hormonihirviöksi. Josko mahdollinen toinen tiineys olisi helpompi.. meille kaikille.
Tulevan emän karmaisevaa kiukkuisuutta lukuun ottamatta kantoaika sujui hyvin. Mitä pidemmälle tiineys eteni, ja mitä suuremmaksi Millan vatsa kasvoi, sen ärtyneemmäksi tamma kävi. Liikkuminen hankaloitui, kaikki oli huonosti.
Ja kuin Disneymäisellä taikaiskulla Millan koko olemus teki täyskäännöksen, kun se aamulla, ilman sen kummempia ennakkovaroituksia, pyöräytti esikoisensa laitumelle. Vahatipat olivat ilmeisesti niin onnettomat, ettei niitä huomattu, ja maidonkin mokoma kiukkuiita nosti vasta hyvin lähellä varsomista. Milla ei antanut mitään merkkejä varsomisesta, eikä koko tapahtumaa edes huomattu ennen kuin pikkuinen jo oikoi koipiaan täysin kuivana, vatsa täynnä ternimaitoa. Kaikeksi onneksi varsominen oli sujunut hyvin, jälkeiset irtosivat kokonaisina ja säätkin ovat sellaiset, ettei ulos syntyminen haitannut ollenkaan. Uusi varsa, reipas ja eläväinen tamma, oli tietysti suuri ihailun ja ihmetyksen aihe. Vaan ihan samalla tavalla minä ihmettelin Millaa, joka äkkiä huokui rauhaa ja rakkautta kuin jonkin valaistumisen kokeneena. Ehkä se kokikin.
Crane Rivers of Nihil liikkuu ja loikkii jo nyt vallan mahdottomasti – virtaa ja menohaluja ei tosiaan puutu! Eikä tämä muutenkaan ole mikään arka varsa, vaan erittäin tomera pikkuneiti. Molemmat varsan vanhemmista ovat kisanneet 150-160cm radoilla, ja erityisesti isän takana on komeasti palkittu estesuku. Toivonkin tammasta kasvavan sukunsa veroisen hyppääjän korkeimpiin esteluokkiin. Varsa on vanhempiensa palkintojen myötä kantakirjakelpoinen.
Tulevan emän karmaisevaa kiukkuisuutta lukuun ottamatta kantoaika sujui hyvin. Mitä pidemmälle tiineys eteni, ja mitä suuremmaksi Millan vatsa kasvoi, sen ärtyneemmäksi tamma kävi. Liikkuminen hankaloitui, kaikki oli huonosti.
Ja kuin Disneymäisellä taikaiskulla Millan koko olemus teki täyskäännöksen, kun se aamulla, ilman sen kummempia ennakkovaroituksia, pyöräytti esikoisensa laitumelle. Vahatipat olivat ilmeisesti niin onnettomat, ettei niitä huomattu, ja maidonkin mokoma kiukkuiita nosti vasta hyvin lähellä varsomista. Milla ei antanut mitään merkkejä varsomisesta, eikä koko tapahtumaa edes huomattu ennen kuin pikkuinen jo oikoi koipiaan täysin kuivana, vatsa täynnä ternimaitoa. Kaikeksi onneksi varsominen oli sujunut hyvin, jälkeiset irtosivat kokonaisina ja säätkin ovat sellaiset, ettei ulos syntyminen haitannut ollenkaan. Uusi varsa, reipas ja eläväinen tamma, oli tietysti suuri ihailun ja ihmetyksen aihe. Vaan ihan samalla tavalla minä ihmettelin Millaa, joka äkkiä huokui rauhaa ja rakkautta kuin jonkin valaistumisen kokeneena. Ehkä se kokikin.
Crane Rivers of Nihil liikkuu ja loikkii jo nyt vallan mahdottomasti – virtaa ja menohaluja ei tosiaan puutu! Eikä tämä muutenkaan ole mikään arka varsa, vaan erittäin tomera pikkuneiti. Molemmat varsan vanhemmista ovat kisanneet 150-160cm radoilla, ja erityisesti isän takana on komeasti palkittu estesuku. Toivonkin tammasta kasvavan sukunsa veroisen hyppääjän korkeimpiin esteluokkiin. Varsa on vanhempiensa palkintojen myötä kantakirjakelpoinen.
VIRTUAALIHEVONEN - A SIM-GAME HORSE
kuvat: kasvattaja, kiitos!
kuvat: kasvattaja, kiitos!
