Vappulan Setäilyvaara |
SV-II
|
Nimesinkö juuri hevoseni ihan vain kiusatakseni uhkaavasti setääntyvää Matteota? Saattaa olla. Harmikseni koko vitsi meni kuitenkin sen kohteelta sivu suun, Matteo kun luki väärin ja luulee siksi varmaan edelleen hevosen nimen olevan Säteilyvaara. Eipä sillä, on Setäilyvaara-nimellä toki muutakin taustaa kuin ikääntyvän italiaanon kiusaamineen. Pöystilä tarjosi upeita orejaan jalostukseen ja orikuvastosta silmiini osui varsin palkittu ja hyvinkin kivasukuinen Ionin Mainio Setämies, jolla on lisäksi hauska nimi. Täydellinen match Vappulan jollekin koulutammalle, vaan.. Mille? Siinäpä vasta olikin pulma. Pyörittelin ja kääntelin koulutammojani ja lopulta päädyin Minimiinaan, joka oli jo kerran varsonut komean pyöreärunkoisen orivarsan. Taivaankappaleet osuivatkin just eikä melkein kohdilleen toistamiseen, sillä lokakuisena iltana Minimiina varsoi toisen pyöreärunkoisen ja mainion oloisen orivarsan.
|
Luonnekuvaus
Ei nimi setää pahenna, ellei setä nimeä. Nimi oli enne. Ja mitä kaikkia kuluneita nimiin liittyviä sanontoja onkaan. Kuluneita, mutta ah-niin-sopivia meidän Sepille. Sepi on sellainen yksilö, joka tietää mitä tekee (ei tiedä), päättää itse omista asioistaan (ei päätä) ja omaa superhyvän huumorintajun (tämäkin on vähän kyseenalaista). Perin tavanomainen setä siis eikös juu.
Sepin kanssa touhutessa on aina sellainen hyvä, suora fiilis. Se tasapainottaa naisväen mielenheilahduksia yksinkertaisella rauhallisuudellaan, eikä jaksa ottaa itseensä hoitajan taikka ratsastajan sisäisen tasapainon etsiskelyä. Sitä ei hetkauta, vaikka ratsastaja hermoilee kilpailutilanteessa tai jännittää pimeässä metsässä ratsuaan enemmän. Sepi on sellainen perusvarma kallio, jonka luokse hakeudutaan maadoitukseen. Iso taakka kannettavaksi, mutta onneksi Sepi on vahva ja voimakas niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Kovia kuvitelmia itsestään Sepillä joskus on, täytyyhän muistaa, että se kuitenkin on mielestään Ori isolla O:lla. Se on kukko tunkiolla, kulmakunnan kingi. Sille ei kukkoile kukaan ja se tasan menee just sinne mihin haluaa ja just silloin kun haluaa. Vai meneeköhän sittenkään? Kovalla puhinalla Sepi on lähdössä valloittamaan maailmaa, mutta loppupeleissä se on varsin helppo kiertää pikkusormensa ympärille. Eikä Sepi lähde kyseenalaistamaan ihmisen tahtoa, kun tämä on sille kerran reippaasti sanonut, että soosoo, oletkos siinä. Onnellisimmillaan Sepi onkin maailmanvalloituskuvitelmistaan huolimatta, kun joku kertoo sille miten, missä järjestyksessä ja milloin asiat tehdään. Eli turvallisesti tossun alla. Tästä hyvä esimerkki on myös se, että jos Sepin päästäisi tammalaumaan laiduntamaan, yrittäisi se alkuun kingeillä ja pokata kaikki ladyt, onhan se kuitenkin erinomainen sukupuolensa edustaja. Vastaanoton ollessa vähänkään kiukkuinen, perääntyisi Sepi omille heinämättäilleen ja kävisi välillä kysymässä, että joskos kuitenkin mahdollisesti pääsisi piireihin, mikäli daameille vaan sopii. Mikäli ei, Sepi mutustelisi voikukkiaan ihan tyytyväisenä vähän sivummalla.
Vaikka hyvä avaruudellinen hahmotuskyky on stereotyyppisesti setien heiniä, Sepillä sitä ei juuri ole. Onneksi sen ei tarvitse peruuttaa peräkärryä tai lastata koko perheen matkatavaroita farmariauton takakonttiin, sillä voisin lyödä vaikka vetoa, että Sepi epäonnistuisi kummassakin. Jos joku toinen hevonen osaa ihan itse kääntyä ympäri pesukarsinassa, vaatii Sepi ohjeistuksen kädestä pitäen. Tai pääsee se sinne itsekin, mutta mennessään se kaataa nurin kaikki ämpärit, talloo vesiletkun, muksauttaa takamuksensa kolmesti seinään ja jää lopulta seisomaan etukaviot käytävän puolella. Toki ylpeänä saavutuksestaan ja porkkananpaloja palkaksi vaatien. Tästä johtuen Sepi ei erityisemmin loista estekentillä. Sillä ei ole niin minkäänlaista estesilmää. Menee se toki jotenkuten yli itsekin, mutta puhtaat radat vaatisivat ratsastajaa kannattelemaan orinsa radan läpi. Kovin mielekästä tekemistä se ei kummallekaan ole.
Kouluratsuna Sepi on kuitenkin varsin toimiva. Sillä on paljon voimaa kantaa itsensä sekä hyvä työmoraali. Sepi tykkää jumppaamisesta ja se liikkuu mielellään eteen. Mikään järin herkkä ja höyhenenkevyt ratsu se ei ole, mutta se kuitenkin liikkuu näppärällä moottorilla eteenpäin. Hyvällä ennakoinnilla vähän pitkillä piuhilla varustettu Sepi onnistuu pysähdyksissä ja siirroissa justiinsa siinä pisteessä kuin kuuluukin, mutta ennakoimatta se tuppaa levähtämään.

Sukutaulu & jälkeläiset
|
|
JÄLKELÄINEN
|
ISÄ / EMÄ
|
SAAVUTUKSET
|
KRJ - sijoituksia 24, joista voittoja 6
12.01.2022 - Helppo B - Tiiron ratsutalli - 1/50
21.01.2022 - Helppo B - Tiiron ratsutalli - 3/50 24.01.2022 - Helppo B - Tiiron ratsutalli - 3/50 26.01.2022 - Helppo B - Tiiron ratsutalli - 3/50 05.05.2024 - He A - Nessinjärven kilpailukeskus - 1/50 07.05.2024 - He A - Nessinjärven kilpailukeskus - 1/50 11.05.2024 - He A - Nessinjärven kilpailukeskus - 4/50 11.05.2024 - He A - Nessinjärven kilpailukeskus - 1/50 13.05.2024 - He A - Nessinjärven kilpailukeskus - 3/50 15.05.2024 - He A - Nessinjärven kilpailukeskus - 1/50 23.05.2024 - He A - Nessinjärven kilpailukeskus - 2/50 02.05.2024 - He A - Nessinjärven kilpailukeskus - 4/50 03.05.2024 - He A - Nessinjärven kilpailukeskus - 2/50 04.05.2024 - He A - Nessinjärven kilpailukeskus - 2/50 06.05.2024 - He A - Nessinjärven kilpailukeskus - 1/50 15.05.2024 - He A - Nessinjärven kilpailukeskus - 2/50 17.05.2024 - He A - Nessinjärven kilpailukeskus - 5/50 28.05.2024 - He A - Nessinjärven kilpailukeskus - 7/50 28.05.2024 - He A - Nessinjärven kilpailukeskus - 2/50 13.05.2024 - He A - Sportpferde Königswalde - 5/30 |
22.05.2024 - He A - Sportpferde Königswalde - 3/30
24.05.2024 - He A - Sportpferde Königswalde - 2/30 23.05.2024 - He A - Nessinjärven kilpailukeskus - 2/50 30.05.2024 - He A - Nessinjärven kilpailukeskus - 4/50 |
VIRTUAALIHEVONEN - A SIM-GAME HORSE
rakennekuvan kuvaaja ei halua nimeään mainittavan
muut kuvat: Pikselit