Varjolilja |
VIR MVA, KTK-I, SLA-I, ERJ-I, KRJ-I
|
Varjolilja on lopetettu 19.4.2021
Kantakirjatamma Lilli muutti meille lokakuussa 2017 Koistilasta. Ihastuin tammaan ensinäkemältä ennen kaikkea sen kuvankauniin ulkomuodon vuoksi. Mainiona lisänä kauniiseen pakettiin on toki myös nöyrä ja uuttera luonne sekä monipuolisuus käyttöhevosena. Lilli on kilpaillut entisessä kodissaan kouluaitojen sisäpuolella sekä esteradoilla, minkä lisäksi se on napsinut muutaman sijoituksen myös kenttäkilpailuissa. Tamman kanssa olisi tarkoitus jatkaa kilpauraa kenttäratsastuksen parissa. Lilli on varsonut ennen meille saapumistaan komean ruunikon orivarsan, joten myös jälkikasvun suhteen odotukset ovat korkealla.
|
Luonnekuvaus
Ai ettien että minä pidän Lillistä. Siis katsokaa nyt sitä. Sillä on silkkinen turpa, kaunis pyöreä runko ja tuikkivat silmät. Se on lempeä ja reilu, ei yhtään niin kenkku tamma kuin tamma voisi olla. Mikä onni, etteivät hevoset tajua ulkonäkönsä päälle, sillä tällä ulkomuodolla Lilli saisi taatusti anteeksi kierommankin ja äkäisemmänkin luonteenlaadun.
Eteenpäinpyrkivyyttä tällä neitokaisella kyllä on. Ja se on oikein kiva juttu, sillä omalla moottorilla toimivaa hevosta on aina vähän helpompi ja mukavampi ratsastaa kuin käynnistysvaikeuksista kärsivää. Lilli on perustason putte. Se ei yllä ihan kamalan vaativiin koulukiemuroihin, eikä se hyppää kuin vajaata metriä. Mutta työskennellessään se tekee silti täysillä. Lilliä saa ratsastaa hyvin pienieleisesti, sillä tamma on ratsastettu alusta alkaen hyvin herkäksi. Lilli onkin juuri niitä hevosia, joilla ratsastus lajina näyttää niin helpolta, että eihän siellä selässä tarvitse kuin istua vaan ja heppa toimii niin kuin haluaa. Niinpä. Sitäpä ei vain näe ulospäin kuinka ratsastaja pitää paketin kasassa pelkästään vatsalihaksillaan.
Esteillä tamma on hyvin kuuliainen. Se pitää hyppäämisestä, muttei koe tarvetta jyrätä ratsastajan saatika esteiden yli. Esteillä Lilli tarvitsee himpun verran enemmän jarrua kuin sileällä. Eihän se toki kaahaile, mutta pysyäkseen kuulolla sitä on hyvä vähän toppuutella. Lilli hyppää varmasti, eikä se karta omituisempiakaan estevirityksiä tai esteen alla välkkyvää vettä. Sen hyppytekniikka on toisinaan hieman esteitä viistävä, mutta kannustava ratsastaja saa hyppyyn enemmän irtonaisuutta.
Eteenpäinpyrkivyyttä tällä neitokaisella kyllä on. Ja se on oikein kiva juttu, sillä omalla moottorilla toimivaa hevosta on aina vähän helpompi ja mukavampi ratsastaa kuin käynnistysvaikeuksista kärsivää. Lilli on perustason putte. Se ei yllä ihan kamalan vaativiin koulukiemuroihin, eikä se hyppää kuin vajaata metriä. Mutta työskennellessään se tekee silti täysillä. Lilliä saa ratsastaa hyvin pienieleisesti, sillä tamma on ratsastettu alusta alkaen hyvin herkäksi. Lilli onkin juuri niitä hevosia, joilla ratsastus lajina näyttää niin helpolta, että eihän siellä selässä tarvitse kuin istua vaan ja heppa toimii niin kuin haluaa. Niinpä. Sitäpä ei vain näe ulospäin kuinka ratsastaja pitää paketin kasassa pelkästään vatsalihaksillaan.
Esteillä tamma on hyvin kuuliainen. Se pitää hyppäämisestä, muttei koe tarvetta jyrätä ratsastajan saatika esteiden yli. Esteillä Lilli tarvitsee himpun verran enemmän jarrua kuin sileällä. Eihän se toki kaahaile, mutta pysyäkseen kuulolla sitä on hyvä vähän toppuutella. Lilli hyppää varmasti, eikä se karta omituisempiakaan estevirityksiä tai esteen alla välkkyvää vettä. Sen hyppytekniikka on toisinaan hieman esteitä viistävä, mutta kannustava ratsastaja saa hyppyyn enemmän irtonaisuutta.
Sukutaulu & jälkeläiset
|
ISÄ Vinkeä
tummanruunikko 145cm evm |
|
|
EMÄ Valkolilja
ruunikonkimo 144cm evm |
|
Sukuselvitys
isä VINKEÄ syntyi pienelle maatilalle Turun saaristoon hyvin pieneen kyläpahaseen. Itseasiassa kylään ainoa reitti vaati merenlahden ylittämistä lossilla eikä Vinkeä poistunutkaan ennen 10-vuotissyntymäpäiväänsä saarelta kertaakaan. Kasvattaja oli vanha maatilanisäntä Teuvo Grönroos, joka oli pitänyt tilallaan hevosia iät ja ajat. Valitettavasti Teuvo höperöityi iän myötä ja joutui vanhainkotiin. Tilaa jatkanut pojanpoika Lauri Grönroos ei halunnut enää pitää eläimiä, vaan keskittyä remontoimaan tilasta majatalon, joten tämä laittoi Vinkeän ja kaksi muuta suomenhevosta myyntiin. Vinkeän osti Liedosta ratsastuskoulunpitäjä Jannamaari Nieminen omaksi projektikseen, sillä 10-vuotiasta 145-senttistä tummanruunikkoa oria ei ollut koskaan koulutettu kunnolla. Luonteeltaan Vinkeä oli kyllä sopuisa, vaikka sillä olikin hyvin paljon orimaista energiaa. Aluksi Vinkeä oli tarkoitus ruunata, mutta kuukausien kuluessa Jannamaari alkoi empiä, sillä ori kehittyi nopeasti ja siitä oli kuoriutumassa varsin mukava ratsu. Lihaksiston kehittyessä Vinkeästä tuli myös rakenteeltaan pyöreä ja pienhevostyypille passeli. Vinkeää alettiin treenata tositarkoituksella ja 11-vuotiaana se jo starttasi ratsastuskoulun omissa kilpailuissa. Siitä se nousi nopeasti Jannamaarin ratsastamana Helppo B -tasolle kouluratsastuksessa ja esteillä se kilpaili 80cm luokissa. Vielä 14-vuotiaana Vinkeä nousi Helppo A -tasolle, jossa kilpaili aina 18-vuotiaaksi asti hyvällä menestyksellä. Vinkeällä on sijoituksia suomenpienhevosten koulumestaruuksista sekä useista 80cm luokista aluetasolla. Vinkeä hyväksyttiin myös kantakirjaan II-palkinnolla ja tämä avasi tien jalostushevoseksi. Vinkeä on erisukuinen ja tämän vuoksi se sopi monelle tammalle käytettäväksi. Toki Vinkeän lähisuvussa ei suuria menestyjiä ollut, joten oli hieman villi kortti käyttää Vinkeää, mutta näin vuosien jälkeen voi sanoa, että ori oli erittäin positiivinen lisäys suomenhevossukuihin ja siltä löytyy iso liuta laadukkaita jälkeläisiä. Vinkeä lopetettiin 24-vuotiaana yleiskunnon heikkenemisen vuoksi. Sen tarinaa jatkaa Jannamaarin omistama Vinkeän poika, nykyään jalostusorina toimiva pienhevonen Vinnokas.
isänisä VILPERI oli myöskin vanhan isännän Teuvo Grönroosin kasvattama tummanpunaruunikko hyvinkin pienikokoinen ori. Vilperi toimi Teuvon apuna metsätöissä ja olikin lihaksistoltaan ja tyypiltään enemmän työhevosmainen kuin pienhevonen. Vilperin isä oli ruunikko 153-senttinen Viseri-ori, josta kerrotaan sen olleen Fetulan kartanon paras ori, jota käytettiin jalostukseen Fetulan kartanon tammoille sekä muutamille muille lähialueen tammoille. Viseri oli juossut muutaman ravilähdönkin aikanaan, mutta sen jyhkeä rakenne ei ollut ominainen juoksijalle. Emä taas oli Teuvo Grönroosin ensimmäisiä hevosia, liinakko pieni ja sitkeä Hiila-tamma. Teuvo muistelee vieläkin vanhainkodissa lämmöllä Vilperi-oriaan, joka lienee ainoa hevonen, jonka tämä enää muistaa. Vilperi oli Teuvon sydänystävä ja parivaljakko tuntui lukevan toistensa ajatuksia. Hyväluontoinen, vaikkakin hieman jääräpäinen Vilperi toimi täydellisesti vain Teuvon kanssa, muita ori yritti aina jekuttaa parhaansa mukaan. Kerrotaan, että eräänkni kerran Teuvo oli sairaana ja tämän veli Tauno oli hälytetty puusavottaan Vilperin kanssa. Kesken puunajon oli Vilperi ottanut äkkilähdön takaisin kotiin ja suunnannut seisomaan Teuvon makuukammarin ikkunan alle ja Tauno jäi umpihankeen keskelle sysimetsää, josta tämä joutui kävelemään kymmenen kilometriä takaisin kotiin. Seuraavana päivänä Tauno oli ymmärtänyt sitoa Vilperin puuhun siksi aikaa, kun lastasi rekeen puita. Vilperi sai elämänsä aikana viitisen varsaa, joista Vinkeä oli viimeisin. Monet varsoista myytiin lähialueen tiloille ja muutama niistä nähtiin myös raviuralla, tosin suurta menestystä ei kukaan saavuttanut. Itse Vilperi menehtyi vasta 32-vuotiaana rankan talven uuvuttamana. Vilperin poislähdön myötä myös Teuvon järki alkoi takkuilla ja mies muuttikin vain 3 vuotta orin kuoleman jälkeen vanhainkotiin.
isänemä ANSELMA muutti Teuvo Grönroosin tilalle 6-vuotiaana naapuripitäjästä. Lossimatka saareen oli koitua Anselman kohtaloksi, kun tamma sai vetopaniikin ja sitä narusta irrottaessa jyräsi ensin Teuvon ja sitten apukäsinä olleen kasvattajan Juhani Taipaleen kanveesiin yrittäen hypätä kaiteen yli mereen. Onneksi tamma saatiin rauhoitettua sujauttamalla juuttisäkki tämän päähän. Anselma olikin perusluonteeltaan melko hätäinen ja epävarma, mutta stressittömissä olosuhteissa toimiva apu maatalon töissä. Punarautias, varsin tavanomaisen näköinen 146-senttinen Anselma oli myös erinomainen emätamma. Anselma oli ravisukuinen ja sen molemmat vanhemmat olivat hevoskokoisia. Kasvattaja Juhani Taipale halusi myydä tamman, kun se ei kasvanut ponia korkeammaksi ja tämä ajatteli, ettei sen ravi riittäisi rahakkaisiin lähtöihin. Myöhemmin tosin Teuvo päästeli kotitien suoralla sellasia vauhteja Anselmalla, että siitä olisi saattanutkin olla ravitammaksi, mutta sen hermoheikko luonne olisi saattanut olla este. Anselma eli varsin onnellisena pienellä saarella ja hoivasi varsojaan, joista suurin osa syntyi Vilperistä. Tamman kohtaloksi koitui suonsilmäkke, kun tämä oli karannut säikähtäessään Teuvolta ja juossut suoraan silmäkkeeseen, jonne paniikissa hukkui.
emä VALKOLILJA oli Tiina Liljan omistama ja kasvattama ruunikonkimo pienhevoskokoinen kantakirjatamma, joka herätti huomiota erityisesti kimon värinsä kautta. Harvassa on ne kimot suomenhevoset, jotka on hyväksytty kantakirjaan I-palkinnolla, mutta Valkolilja on yksi niistä. Tiina Lilja tunnetaan erikoisväristen suomenhevosten kasvattajana. Tiina tosin pyrki samalla kehittämään erikoisväristen suomenhevosten rakennetta ja suorituskykyä eikä vain haalinut voikkoa ja kimoja pihaa täyteen. Valkolilja koulutettiin jo nuorena perusteellisesti ja ratsutti tamman itse. 144-senttinen Valkolilja oli perushyvä suorittaja niin koulu- kuin estepuolellakin, mutta suuriin suorituksiin siitä ei ollut. Ehkä jos Valkoliljan kanssa olisi vuosia keskitytty pelkästään treenaamiseen, olisi se voinut nousta pykälän kummassakin lajissa. Tiina Lilja kilpaili tammalla pari kautta Helppo B -tasoisia koululuokkia, mutta estepuolella tamma ei kilpaillut ollenkaan. Tietysti kaunis helmenvalkoinen Valkolilja haluttiin nähdä myös jalostuksessa ja se astutettiinkin ensimmäisen kerran 8-vuotiaana, jonka jälkeen se on varsonut lähes joka vuosi. Valkoliljan varsat ovat olleet suurimmaksi osin kimoja, mutta joukkoon on mahtunut myös ruunivoikko ja ruunikko varsakin. Yhtäkään rautiasta ei tamma ole koskaan varsonut ja Tiina Lilja pitikin tammaa erittäin ”värivarmana” emänä ja sitä kautta tamma lukeutui tämän lempihevosiin. Erikoisvärien lisäksi Valkolilja periytti hyvää, pienhevostyyppistä ja sopusuhtaista rakennetta sekä järkevää luonnetta jälkikasvulleen. Valkolilja menehtyi 17-vuotiaana varsomisenjälkeisiin komplikaatioihin, mutta onneksi tamma ehti varsoa 7 tervettä varsaa ennen poistumistaan vihreämmille laitumille.
emänisä MATRUUSI on osaltaan säilyttänyt hyvin kimojen suomenhevosten geeniperimää. Matruusin kasvatti Oili Kantavaara, joka omisti myös pienen harrastetallin Pirkanmaalla. Matruusin kimon emän Syreenin sukulinja oli jatkunut jo pitkään Kantavaarojen suvussa ja Matruusi oli ensimmäinen suvun omistama kimo jalostusori. Oili Kantavaara jäi lapsettomaksi eikä täten vanhan rouvan hevosharrastukselle löytynyt suvusta jatkajaa. Matruusi ja muut Oilin hevoset myytiin ja Tummanrautiaankimo 147-senttinen ori päätyi suomenhevosten erikoisväreistä kiinnostuneelle Tiina Liljalle. Matruusi oli toiminut koko elämänsä harrastehevosena ja tasoltaan se oli noin Helppo B -tasoinen. Esteitä orilla ei voinut hypätä sen vanhan takajalan vamman vuoksi. Matruusille löytyi innokas nuori kouluratsastaja Iina Rantakoski, joka treenasi ahkerasti Matruusilla ja lopulta nosti orin Helppo A -tasolle. Myöhemmin Iina myös osti Matruusin itselleen sillä ehdolla, että Tiina Lilja saisi käyttää oria vapaasti jalostukseen. Matruusi astui lähinnä Tiinan omia tammoja, kunnes se hyväksyttiin kantakirjaan III-palkinnolla. Sen rakenne ei ollut optimaalisin, mutta kilpailusuoritukset kompensoivat sitä. Matruusin jälkeläisistä löytyy useita kimoja varsoja, joiden kautta kimo väri on yleistynyt hyvin suomenhevosissa. Matruusi sai 18-vuotiaana ähkyn, joka vaati leikkausta. Valitettavasti Matruusi menehtyi leikkausanestesiassa. Onneksi orista oli otettu juuri useita pakasteita talteen, joten vielä orin kuolemankin jälkeen se osallistui suomenhevosjalostukseen. Jälkeläisilleen Matruusi periytti värinsä lisäksi myös rauhallista ja tasaista luonnettaan.
emänemä VIIRULILJAN takana on myöskin kasvattaja Tiina Lilja. Punaruunikko tähtipäinen 145-senttinen Viirulilja oli Tiinan kasvatti jo toisessa polvessa. Viiruliljan isän puolen suvusta löytyy suuria ravurinimiä, kuten Eepos, Eri-Voitto sekä Tonteri, mutta emän puolelta löytyi mm. kouluhevonen Hevi-Liina sekä suomenhevosten kenttämestari Frööbeli. Viirulilja on siis mielenkiintoinen sekoitus eri linjoja. Itse Viirulilja on rakenteeltaan melko siro ja erityisesti sen pää on pieni ja kuvankaunis. Luonteeltaan Viirulilja oli hieman vetäytyvä ja epäilevä, mutta kuitenkin kiltti ja nöyrä. Viirulilja kilpaili nuorten hevosten luokissa hyvällä menestyksellä, mutta juuri jalostuksen maailmaan tutustunut Tiina Lilja halusi nopeasti tammasta jalostushevosen. Viirulilja ei kuitenkaan tiinehtynyt helposti ja se loi myös useamman kerran varsansa, joten Tiina päätti keskittyä tamman kanssa kilpailemiseen. Viirulilja sijoittui ja voitti useita kertoja Helppo C- ja Helppo B -luokissa sekä 70cm esteluokissa ollen yksi Tiinan luottohevosista pitkän aikaa. 10-vuotiaana tamma yritettiin astuttaa uudelleen ja se tiinehtyikin ja varsoi terveen kimon tammavarsan. Tämän jälkeen Viirulilja sai vielä toisen varsan kaksi vuotta myöhemmin, mutta edelleen tiinehtymisongelmat jatkuivat ja tamma päätettiin vielä myydä 15-vuotiaana uuteen kotiin. Viiruliljan osti Risto Ahvenjärvi tyttärelleen harrastehevoseksi ja tamma sai elää elämänsä loppuun asti Sanna Ahvenjärven harrasteratsuna. Viirulilja menehtyi äkillisesti 22-vuotiaana tarhassaan, kuolinsyy jäi epäselväksi.
Sukuselvityksestä kiitokset Sylville
isänisä VILPERI oli myöskin vanhan isännän Teuvo Grönroosin kasvattama tummanpunaruunikko hyvinkin pienikokoinen ori. Vilperi toimi Teuvon apuna metsätöissä ja olikin lihaksistoltaan ja tyypiltään enemmän työhevosmainen kuin pienhevonen. Vilperin isä oli ruunikko 153-senttinen Viseri-ori, josta kerrotaan sen olleen Fetulan kartanon paras ori, jota käytettiin jalostukseen Fetulan kartanon tammoille sekä muutamille muille lähialueen tammoille. Viseri oli juossut muutaman ravilähdönkin aikanaan, mutta sen jyhkeä rakenne ei ollut ominainen juoksijalle. Emä taas oli Teuvo Grönroosin ensimmäisiä hevosia, liinakko pieni ja sitkeä Hiila-tamma. Teuvo muistelee vieläkin vanhainkodissa lämmöllä Vilperi-oriaan, joka lienee ainoa hevonen, jonka tämä enää muistaa. Vilperi oli Teuvon sydänystävä ja parivaljakko tuntui lukevan toistensa ajatuksia. Hyväluontoinen, vaikkakin hieman jääräpäinen Vilperi toimi täydellisesti vain Teuvon kanssa, muita ori yritti aina jekuttaa parhaansa mukaan. Kerrotaan, että eräänkni kerran Teuvo oli sairaana ja tämän veli Tauno oli hälytetty puusavottaan Vilperin kanssa. Kesken puunajon oli Vilperi ottanut äkkilähdön takaisin kotiin ja suunnannut seisomaan Teuvon makuukammarin ikkunan alle ja Tauno jäi umpihankeen keskelle sysimetsää, josta tämä joutui kävelemään kymmenen kilometriä takaisin kotiin. Seuraavana päivänä Tauno oli ymmärtänyt sitoa Vilperin puuhun siksi aikaa, kun lastasi rekeen puita. Vilperi sai elämänsä aikana viitisen varsaa, joista Vinkeä oli viimeisin. Monet varsoista myytiin lähialueen tiloille ja muutama niistä nähtiin myös raviuralla, tosin suurta menestystä ei kukaan saavuttanut. Itse Vilperi menehtyi vasta 32-vuotiaana rankan talven uuvuttamana. Vilperin poislähdön myötä myös Teuvon järki alkoi takkuilla ja mies muuttikin vain 3 vuotta orin kuoleman jälkeen vanhainkotiin.
isänemä ANSELMA muutti Teuvo Grönroosin tilalle 6-vuotiaana naapuripitäjästä. Lossimatka saareen oli koitua Anselman kohtaloksi, kun tamma sai vetopaniikin ja sitä narusta irrottaessa jyräsi ensin Teuvon ja sitten apukäsinä olleen kasvattajan Juhani Taipaleen kanveesiin yrittäen hypätä kaiteen yli mereen. Onneksi tamma saatiin rauhoitettua sujauttamalla juuttisäkki tämän päähän. Anselma olikin perusluonteeltaan melko hätäinen ja epävarma, mutta stressittömissä olosuhteissa toimiva apu maatalon töissä. Punarautias, varsin tavanomaisen näköinen 146-senttinen Anselma oli myös erinomainen emätamma. Anselma oli ravisukuinen ja sen molemmat vanhemmat olivat hevoskokoisia. Kasvattaja Juhani Taipale halusi myydä tamman, kun se ei kasvanut ponia korkeammaksi ja tämä ajatteli, ettei sen ravi riittäisi rahakkaisiin lähtöihin. Myöhemmin tosin Teuvo päästeli kotitien suoralla sellasia vauhteja Anselmalla, että siitä olisi saattanutkin olla ravitammaksi, mutta sen hermoheikko luonne olisi saattanut olla este. Anselma eli varsin onnellisena pienellä saarella ja hoivasi varsojaan, joista suurin osa syntyi Vilperistä. Tamman kohtaloksi koitui suonsilmäkke, kun tämä oli karannut säikähtäessään Teuvolta ja juossut suoraan silmäkkeeseen, jonne paniikissa hukkui.
emä VALKOLILJA oli Tiina Liljan omistama ja kasvattama ruunikonkimo pienhevoskokoinen kantakirjatamma, joka herätti huomiota erityisesti kimon värinsä kautta. Harvassa on ne kimot suomenhevoset, jotka on hyväksytty kantakirjaan I-palkinnolla, mutta Valkolilja on yksi niistä. Tiina Lilja tunnetaan erikoisväristen suomenhevosten kasvattajana. Tiina tosin pyrki samalla kehittämään erikoisväristen suomenhevosten rakennetta ja suorituskykyä eikä vain haalinut voikkoa ja kimoja pihaa täyteen. Valkolilja koulutettiin jo nuorena perusteellisesti ja ratsutti tamman itse. 144-senttinen Valkolilja oli perushyvä suorittaja niin koulu- kuin estepuolellakin, mutta suuriin suorituksiin siitä ei ollut. Ehkä jos Valkoliljan kanssa olisi vuosia keskitytty pelkästään treenaamiseen, olisi se voinut nousta pykälän kummassakin lajissa. Tiina Lilja kilpaili tammalla pari kautta Helppo B -tasoisia koululuokkia, mutta estepuolella tamma ei kilpaillut ollenkaan. Tietysti kaunis helmenvalkoinen Valkolilja haluttiin nähdä myös jalostuksessa ja se astutettiinkin ensimmäisen kerran 8-vuotiaana, jonka jälkeen se on varsonut lähes joka vuosi. Valkoliljan varsat ovat olleet suurimmaksi osin kimoja, mutta joukkoon on mahtunut myös ruunivoikko ja ruunikko varsakin. Yhtäkään rautiasta ei tamma ole koskaan varsonut ja Tiina Lilja pitikin tammaa erittäin ”värivarmana” emänä ja sitä kautta tamma lukeutui tämän lempihevosiin. Erikoisvärien lisäksi Valkolilja periytti hyvää, pienhevostyyppistä ja sopusuhtaista rakennetta sekä järkevää luonnetta jälkikasvulleen. Valkolilja menehtyi 17-vuotiaana varsomisenjälkeisiin komplikaatioihin, mutta onneksi tamma ehti varsoa 7 tervettä varsaa ennen poistumistaan vihreämmille laitumille.
emänisä MATRUUSI on osaltaan säilyttänyt hyvin kimojen suomenhevosten geeniperimää. Matruusin kasvatti Oili Kantavaara, joka omisti myös pienen harrastetallin Pirkanmaalla. Matruusin kimon emän Syreenin sukulinja oli jatkunut jo pitkään Kantavaarojen suvussa ja Matruusi oli ensimmäinen suvun omistama kimo jalostusori. Oili Kantavaara jäi lapsettomaksi eikä täten vanhan rouvan hevosharrastukselle löytynyt suvusta jatkajaa. Matruusi ja muut Oilin hevoset myytiin ja Tummanrautiaankimo 147-senttinen ori päätyi suomenhevosten erikoisväreistä kiinnostuneelle Tiina Liljalle. Matruusi oli toiminut koko elämänsä harrastehevosena ja tasoltaan se oli noin Helppo B -tasoinen. Esteitä orilla ei voinut hypätä sen vanhan takajalan vamman vuoksi. Matruusille löytyi innokas nuori kouluratsastaja Iina Rantakoski, joka treenasi ahkerasti Matruusilla ja lopulta nosti orin Helppo A -tasolle. Myöhemmin Iina myös osti Matruusin itselleen sillä ehdolla, että Tiina Lilja saisi käyttää oria vapaasti jalostukseen. Matruusi astui lähinnä Tiinan omia tammoja, kunnes se hyväksyttiin kantakirjaan III-palkinnolla. Sen rakenne ei ollut optimaalisin, mutta kilpailusuoritukset kompensoivat sitä. Matruusin jälkeläisistä löytyy useita kimoja varsoja, joiden kautta kimo väri on yleistynyt hyvin suomenhevosissa. Matruusi sai 18-vuotiaana ähkyn, joka vaati leikkausta. Valitettavasti Matruusi menehtyi leikkausanestesiassa. Onneksi orista oli otettu juuri useita pakasteita talteen, joten vielä orin kuolemankin jälkeen se osallistui suomenhevosjalostukseen. Jälkeläisilleen Matruusi periytti värinsä lisäksi myös rauhallista ja tasaista luonnettaan.
emänemä VIIRULILJAN takana on myöskin kasvattaja Tiina Lilja. Punaruunikko tähtipäinen 145-senttinen Viirulilja oli Tiinan kasvatti jo toisessa polvessa. Viiruliljan isän puolen suvusta löytyy suuria ravurinimiä, kuten Eepos, Eri-Voitto sekä Tonteri, mutta emän puolelta löytyi mm. kouluhevonen Hevi-Liina sekä suomenhevosten kenttämestari Frööbeli. Viirulilja on siis mielenkiintoinen sekoitus eri linjoja. Itse Viirulilja on rakenteeltaan melko siro ja erityisesti sen pää on pieni ja kuvankaunis. Luonteeltaan Viirulilja oli hieman vetäytyvä ja epäilevä, mutta kuitenkin kiltti ja nöyrä. Viirulilja kilpaili nuorten hevosten luokissa hyvällä menestyksellä, mutta juuri jalostuksen maailmaan tutustunut Tiina Lilja halusi nopeasti tammasta jalostushevosen. Viirulilja ei kuitenkaan tiinehtynyt helposti ja se loi myös useamman kerran varsansa, joten Tiina päätti keskittyä tamman kanssa kilpailemiseen. Viirulilja sijoittui ja voitti useita kertoja Helppo C- ja Helppo B -luokissa sekä 70cm esteluokissa ollen yksi Tiinan luottohevosista pitkän aikaa. 10-vuotiaana tamma yritettiin astuttaa uudelleen ja se tiinehtyikin ja varsoi terveen kimon tammavarsan. Tämän jälkeen Viirulilja sai vielä toisen varsan kaksi vuotta myöhemmin, mutta edelleen tiinehtymisongelmat jatkuivat ja tamma päätettiin vielä myydä 15-vuotiaana uuteen kotiin. Viiruliljan osti Risto Ahvenjärvi tyttärelleen harrastehevoseksi ja tamma sai elää elämänsä loppuun asti Sanna Ahvenjärven harrasteratsuna. Viirulilja menehtyi äkillisesti 22-vuotiaana tarhassaan, kuolinsyy jäi epäselväksi.
Sukuselvityksestä kiitokset Sylville
|
JÄLKELÄINEN
|
ISÄ / EMÄ
|
SAAVUTUKSET
|
|
o. Koistilan Untamo (s. 20.9.17 - tprn 150cm)
|
Aatun Unikko
|
KTK-II
|
|
t. Vappulan Korvenkuiske (s. 1.7.18 - prn 148cm)
|
Perinkonu
|
KTK-II, SV-I, ERJ-I
|
|
o. Vappulan Tyrsky (s. 2.4.19 - rnkm 147cm)
|
Hukkuaalto
|
KTK-III
|
|
t. Vappulan Pikkupusu (s. 2.5.19 - rn 137cm)
|
Pikkuputti
|
KTK-II
|
|
Suomenhevoskantakirjan heinäkuun 2017 kantakirjaustilaisuus:
P-suunta, 22 + 21 + 20 + 21 = 84p. KTK-I Virtuaalinen Muotovalio -arvonimi myönnetty 25.4.2019 Esteratsastusjaoksen tammikuun 2020 laatuarvostelutilaisuus: 9 + 40 + 19 + 20 + 15 = 103p. ERJ-I VSR:n helmikuun 2021 laatuarvostelutilaisuus: 18 + 17 + 25 + 20 + 20 = 100p. SLA-I Erityismaininta: Tarinallisesti johdonmukaisesti etenevä sukuselvitys! Kouluratsastusjaoksen helmikuun 2021 laatuarvostelutilaisuus: 9 + 40 + 20 + 22 + 15 = 106p. KRJ-I |
|
30.11.2018 - VSR: Suomenhevosten rotunäyttely - I-palkinto, LKV4
30.04.2019 - VSR: Suomenhevosten rotunäyttely - I-palkinto, LKV2
11.03.2017 - NJ: Koistila - BIS1 MVA-SERT (päätuomari: Siiri K.)
02.04.2017 - NJ: Loitsulähde - BIS3 MVA-SERT (päätuomari: Kati)
12.05.2017 - NJ: Susiraja - BIS3 MVA-SERT (päätuomari: Kati)
15.11.2017 - VSN harjoitusnäyttely - RCH (4-4-4½-4-4-3½-4-4-3½-3½=39p)
21.07.2019 VSN: Turmeltaja - SW4 (4½-4-4-4-4-3½-4-4-4-4=40p)
30.04.2019 - VSR: Suomenhevosten rotunäyttely - I-palkinto, LKV2
11.03.2017 - NJ: Koistila - BIS1 MVA-SERT (päätuomari: Siiri K.)
02.04.2017 - NJ: Loitsulähde - BIS3 MVA-SERT (päätuomari: Kati)
12.05.2017 - NJ: Susiraja - BIS3 MVA-SERT (päätuomari: Kati)
15.11.2017 - VSN harjoitusnäyttely - RCH (4-4-4½-4-4-3½-4-4-3½-3½=39p)
21.07.2019 VSN: Turmeltaja - SW4 (4½-4-4-4-4-3½-4-4-4-4=40p)
KRJ - sijoituksia 40, joista voittoja 4
|
01. 02.05.2017 KRJ Hengenvaara, Helppo B, 2/50
02. 02.05.2017 KRJ Hengenvaara, Helppo B, 7/50 03. 05.05.2017 KRJ Hengenvaara, Helppo B, 5/78 04. 06.05.2017 KRJ Hengenvaara, Helppo B, 8/78 05. 11.05.2017 KRJ Hengenvaara, Helppo B, 6/50 06. 11.05.2017 KRJ Fiktio, Helppo B, 5/40 07. 12.05.2017 KRJ Hengenvaara, Helppo B, 1/50 08. 13.05.2017 KRJ Hengenvaara, Helppo B, 6/50 09. 14.05.2017 KRJ Fiktio, Helppo C, 4/40 10. 14.05.2017 KRJ Hengenvaara, Helppo B, 2/50 11. 15.05.2017 KRJ Hengenvaara, Helppo B, 5/50 12. 18.05.2017 KRJ Jukola, Helppo B, 4/40 13. 19.05.2017 KRJ Fiktio, Helppo C, 4/40 14. 19.05.2017 KRJ Jukola, Helppo B, 1/40 15. 20.05.2017 KRJ Hengenvaara, Helppo B, 5/50 16. 21.05.2017 KRJ Hengenvaara, Helppo B, 6/50 17. 21.05.2017 KRJ Fiktio, Helppo B, 2/40 18. 23.05.2017 KRJ Hengenvaara, Helppo B, 4/50 19. 24.05.2017 KRJ Fiktio, Helppo B, 1/40 20. 24.05.2017 KRJ Fiktio, Helppo C, 5/40 |
21. 25.05.2017 KRJ Fiktio, Helppo B, 3/40
22. 27.05.2017 KRJ Kilpailukeskus Stewart, He C, 4/83 23. 28.05.2017 KRJ Hengenvaara, Helppo B, 3/50 24. 28.05.2017 KRJ Fiktio, Helppo B, 2/40 25. 28.05.2017 KRJ Kilpailukeskus Stewart, HeB, 10/100 26. 29.05.2017 KRJ Kilpailukeskus Stewart, HeB, 4/100 27. 29.05.2017 KRJ Fiktio, Helppo B, 3/40 28. 30.05.2017 KRJ Fiktio, Helppo B, 1/40 29. 01.06.2017 KRJ Fiktio, Helppo C, 5/40 30. 03.06.2017 KRJ Fiktio, Helppo B, 4/40 31. 04.06.2017 KRJ Fiktio, Helppo B, 4/40 32. 07.06.2017 KRJ Fiktio, Helppo C, 3/40 33. 11.06.2017 KRJ Salpicar, Helppo C, 3/30 34. 15.06.2017 KRJ Salpicar, Helppo C, 2/30 35. 16.06.2017 KRJ Salpicar, Helppo C, 3/30 36. 18.06.2017 KRJ Salpicar, Helppo C, 3/30 37. 21.06.2017 KRJ Salpicar, Helppo C, 3/30 38. 22.06.2017 KRJ Salpicar, Helppo C, 2/30 39. 28.06.2017 KRJ Salpicar, Helppo C, 3/30 40. 28.06.2017 KRJ Salpicar, Helppo C, 2/30 |
|
ERJ - sijoituksia 49, joista voittoja 9
01. 13.03.2017 ERJ Kilpailukeskus Stewart, 70cm, 6/60 02. 14.03.2017 ERJ Kilpailukeskus Stewart, 70cm, 1/60 03. 14.03.2017 ERJ Eelinniemi, 60cm, 5/34 04. 15.03.2017 ERJ Kilpailukeskus Stewart, 70cm, 2/60 05. 15.03.2017 ERJ Eelinniemi, 60cm, 1/34 06. 18.03.2017 ERJ Kultahuisku, 60cm, 3/30 07. 22.03.2017 ERJ Kilpailukeskus Stewart, 70cm, 4/30 08. 22.03.2017 ERJ Eelinniemi, 60cm, 3/34 09. 23.03.2017 ERJ Eelinniemi, 60cm, 4/34 10. 29.04.2017 ERJ Harmony Sporthorses, 60cm, 3/30 11. 03.04.2017 ERJ Daelwyn, 70cm, 5/34 12. 04.04.2017 ERJ Daelwyn, 70cm, 2/34 13. 17.04.2017 ERJ Claridge Stud, 70cm, 4/30 14. 20.04.2017 ERJ Riemunkirjava, 70cm, 1/15 15. 20.04.2017 ERJ Riemunkirjava, 70cm, 2/15 16. 20.04.2017 ERJ Claridge Stud, 70cm, 2/30 17. 20.04.2017 ERJ Claridge Stud, 70cm, 5/30 18. 22.04.2017 ERJ Claridge Stud, 70cm, 4/30 19. 22.04.2017 ERJ Claridge Stud, 70cm, 2/30 20. 24.04.2017 ERJ Claridge Stud, 70cm, 4/30 21. 14.05.2017 ERJ Koistila, 70cm, 5/30 22. 01.06.2017 ERJ Ricota, 60cm, 4/29 23. 06.06.2017 ERJ Adina, 60cm, 1/26 24. 08.06.2017 ERJ Adina, 60cm, 3/26 |
25. 09.06.2017 ERJ Adina, 60cm, 5/26
26. 22.06.2017 ERJ Auburnin Kartano, 60cm, 5/27 27. 25.06.2017 ERJ Auburnin Kartano, 60cm, 3/27 28. 02.07.2017 ERJ Cadogan Ponies, 70cm, 4/30 29. 06.07.2017 ERJ Mörkövaara, 60cm, 2/30 30. 07.07.2017 ERJ Cadogan Ponies, 70cm, 3/30 31. 08.07.2017 ERJ Cadogan Ponies, 70cm, 1/30 32. 09.07.2017 ERJ Cadogan Ponies, 70cm, 2/30 33. 09.07.2017 ERJ Mörkövaara, 60cm, 1/30 34. 10.07.2017 ERJ Cadogan Ponies, 70cm, 2/30 35. 11.07.2017 ERJ Cadogan Ponies, 70cm, 2/30 36. 14.07.2017 ERJ Mörkövaara, 60cm, 1/30 37. 14.07.2017 ERJ Cadogan Ponies, 70cm, 3/30 38. 15.07.2017 ERJ Cadogan Ponies, 70cm, 2/30 39. 15.07.2017 ERJ Mörkövaara, 60cm, 4/30 40. 16.07.2017 ERJ Mörkövaara, 60cm, 2/30 41. 17.07.2017 ERJ Cadogan Ponies, 70cm, 3/30 42. 18.07.2017 ERJ Mörkövaara, 60cm, 3/30 43. 21.07.2017 ERJ Mörkövaara, 60cm, 3/30 44. 21.07.2017 ERJ Cadogan Ponies, 70cm, 1/29 45. 23.07.2017 ERJ Mörkövaara, 60cm, 4/30 46. 24.07.2017 ERJ Mörkövaaraa, 60cm, 1/30 47. 24.07.2017 ERJ Cadogan Ponies, 70cm, 3/29 48. 25.07.2017 ERJ Cadogan Ponies, 70cm, 4/30 49. 29.07.2017 ERJ Cadogan Ponies, 70cm, 2/30 |
KERJ - sijoituksia 21, joista voittoja 4
01. 02.04.2017 KERJ Metsovaara, Aloittelija, 3/13
02. 05.04.2017 KERJ Metsovaara, Aloittelija, 3/13
03. 06.04.2017 KERJ Metsovaara, Aloittelija, 3/13
04. 11.04.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 2/15
05. 15.04.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 1/15
06. 16.04.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 2/15
07. 24.04.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 3/15
08. 10.09.2017 KERJ Riekontorppa, Aloittelijaluokka, 4/22
09. 20.09.2017 KERJ Kototalli, Aloittelijaluokka, 2/22
10. 27.09.2017 KERJ Myyränkolo, Aloittelijaluokka, 2/16
11. 08.07.2017 KERJ Mörkövaara Aloittelija, 2/17
12. 09.07.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 3/17
13. 13.07.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 2/17
14. 15.07.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 1/17
15. 16.07.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 2/17
16. 17.07.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 3/17
17. 19.07.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 2/17
18. 21.07.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 4/17
19. 24.07.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 1/17
20. 03.10.2017 KERJ KK Reiter, Aloittelija, 4/17
21. 08.10.2017 KERJ KK Reiter, Aloittelija, 1/17
01. 02.04.2017 KERJ Metsovaara, Aloittelija, 3/13
02. 05.04.2017 KERJ Metsovaara, Aloittelija, 3/13
03. 06.04.2017 KERJ Metsovaara, Aloittelija, 3/13
04. 11.04.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 2/15
05. 15.04.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 1/15
06. 16.04.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 2/15
07. 24.04.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 3/15
08. 10.09.2017 KERJ Riekontorppa, Aloittelijaluokka, 4/22
09. 20.09.2017 KERJ Kototalli, Aloittelijaluokka, 2/22
10. 27.09.2017 KERJ Myyränkolo, Aloittelijaluokka, 2/16
11. 08.07.2017 KERJ Mörkövaara Aloittelija, 2/17
12. 09.07.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 3/17
13. 13.07.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 2/17
14. 15.07.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 1/17
15. 16.07.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 2/17
16. 17.07.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 3/17
17. 19.07.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 2/17
18. 21.07.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 4/17
19. 24.07.2017 KERJ Mörkövaara, Aloittelija, 1/17
20. 03.10.2017 KERJ KK Reiter, Aloittelija, 4/17
21. 08.10.2017 KERJ KK Reiter, Aloittelija, 1/17
|
6. joulukuuta 2019, päiväkirjamerkintä
|
kirjoittanut Milma
|
Itsenäisyyspäivänä ei ollut mikään mainio keli, mutta mieleni piristyi nähdessäni kaikki Lupsakkaan saapuneet vieraat. Ilmakin kirkastui päivän mittaan, joten emme joutuneet suorittamaan itsenäisyyspäivän vaellustamme karmeassa vesitihkussa. Aamulla sumua oli jonkin verran, mutta kaikki olivat löytäneet turvallisesti perille ja iloinen puheensorina kuului tallilla varustellessamme hevosia. Olin itse valinnut ratsukseni Teron, superrauhallisen mustan suomenhevosorin, joka on yksi hyvän mielen ratsuistani. Elsa oli lupautunut tulemaan mukaan ja hän oli tahtonut lähteä maastoilemaan Kurpalla, johon oli viime aikoina kovasti tykästynyt. Kurppa sopikin maastoseurueeseemme oikein mainiosti, joten minulla ei ollut mitään sitä vastaan.
Tallipihalla kävi aamulla vilskettä kaikkien saapuessa paikalle, sillä olimme saaneet vieraaksemme hurjat kymmenen suomenhevosratsukkoa, joiden kanssa oli tarkoitus vaeltaa kylän vanhainkodille ja takaisin. Suurin osa hevosvieraistamme olivat tammoja, mutta oli mukaan eksynyt yksi orikin. Oonan ratsuna toimiva voikko suomenhevosori Molli oli oikein komea näky, eikä ihailijakunta jäänyt yksin minuun. Ori oli myös erityisen hyväkäytöksinen, eikä huudellut ympärillä häärivien tammojen perään saatikka haastanut riitaa Teron kanssa. Loput vierashevosista olivatkin tammoja, joista peräti viisi oli eriasteisia ruunikkoja. Yksi näistä, Bellan ratsuna toimiva Tiuku oli ruunivoikko. Voikkogeeni edustettuna siis peräti kahdella ratsulla! Muut ruunikot tammat olivat Ellin piekkaritamma Lilli, meean Helmi, Perhon Runo ja Gretan Nella. Erityisesti ihastuin ykkösellä kantakirjattuun Lilliin, joka oli sievä kuin kermakarkki. Ruunikoiden tammojen lisäksi mukaan oli mahtunut myös tyypillisiä rautiaita, joista ihastuin erityisesti Liian Mantelimarenkiin sen nimen vuoksi.
Aamupäivällä tarjosin hieman voileipää ja lämmintä juotavaa ennen matkalle lähtöä. Hevoset saivat rauhoittua tammatallin karsinoissa sen aikaa, kun evästimme ja kertasimme matkareittiä ja yleisiä ohjeita. Matka ei ollut pitkä, mutta joutuisimme kulkemaan jonkin verran kevyen liikenteen väyliä pitkin. Kaikki ratsut olivat kuitenkin varmoja maastoilijoita, joten en odottanut reissulla tulevan mitään suurempia ongelmia. Tuokion jälkeen siirryimme varustamaan hevosemme valmiiksi. Matkaan lähdimme tallipihalta seuraavalla kokoonpanolla: minä ja Tero, Oona ja Molli, Elli ja Lilli, Liia ja Manta, Aava ja Hippi, enna ja Netta, Bella ja Tiuku, Perho ja Runo, Greta ja Nella, meea ja Helmi, Laura ja Savu sekä peränpitäjänä Elsa ja Kurppa.
Alkumatka sujui ilman kommelluksia ja pääsimme etenemään hieman reippaammassakin tempossa. Terolla ei tuttuun tapaan ollut kiire mihinkään, mutta takana kuului levotonta liikehdintää ensimmäistä kertaa ravatessamme. Neljäntenä matkaa taittaneella Mantalla kuului olevan kova kiire eteenpäin, sillä kuulin Liian rauhoittelevan innokasta ratsuaan tuon tuostakin. Edellä menevää Lilliä ei onneksi haitannut takana tulevan lajitoverin intoilu, vaan ruunikko sipsutteli eteenpäin tyytyväisenä omaa reipasta tahtiaan. Eikä se tainnut panna yhtään pahakseen taittaa matkaa kahden komean suomenhevosorin perässä. Taaempana matkaa tehnyt Hippi muisti myös ilmoittaa itsestään säännöllisin väliajoin ja taisi se pari kertaa yrittää etuillakin jonossa. Laukkasimme menomatkalle muutaman kerran, eikä mitään erikoista tapahtunut. Mantalla oli toki edelleen kiire, mutta sekin malttoi rauhoittua etenemään omalla paikallaan.
Varsinainen jännitys alkoikin vasta päästyämme kylän laitamille. Emme onneksi joutuneet etenemään autotietä pitkin, vaan pääsimme kulkemaan kevyen liikenteen väylää. Kaikki hevoset pärjäsivät oikein hyvin, vaikka Nettaa ja Helmiä hieman jännittikin aluksi. Muut ratsut näyttivät kuitenkin niin hienosti mallia, että molemmat tammat rentoutuivat pian. Kävelimme rauhallisesti kylän halki kohti vanhainkotia, jossa meille oli luvattu pieni evästarjoilu. Monet olivatkin jo ulkona odottamassa, eivätkä vanhainkodin asukkaat olleet suinkaan ainoita. Myös ympäröivistä taloista alkoi ilmaantua lapsiperheitä ihastelemaan suomenhevoskulkuettamme. Saimme kukin kuumaa juomista ja eväsleivät eikä hevosiakaan oltu unohdettu. Tyytyväiset ratsumme saivat porkkanoita ja omenanpalasia syödäkseen, sekä runsaasti rapsutuksia. Hyvin moni ihasteli Mollia ja Tiukua näiden erikoisen värin vuoksi, mutta kukaan ei jäänyt vallan vaille huomiota. Tiuku hieman ujosteli saamaansa huomiota ja väenpaljoutta, mutta rohkaistui porkkanoiden myötä hurjan paljon. Myös Netta oli hieman ujonpuoleinen eikä oikein lämmennyt vieraiden paijaukselle, joten enna meni tammansa kanssa hieman sivummalle nautiskelemaan omasta höyryävästä kupistaan (joka kuului kaatuvan Netan töniessä omistajaansa). Lilli, Runo ja Nella puolestaan olivat kuin kala vedessä ja nautiskelivat lasten ja vanhusten rapsutteluista ja herkuista täysin rinnoin. Muiden keskustellessa nykypäivän suomenhevosen jalostuksesta ja käytöstä innostuin itse tarjoamaan talutusratsastusta muutamalle paikalle tulleelle lapselle. Tero oli siihen oiva valinta ja innokkaimmat lapsoset juoksivat lenkin jälkeen posket hehkuen vanhempiensa luokse samalla mainostaen, että he pääsivät ratsastamaan ihan oikealla mustalla orilla.
Juttua suomenhevosista olisi riittänyt niin meillä kuin myös vanhuksilla, mutta valoisa aika todellakin loppuu joskus näin talvella ja valoisan aikaan halusimme päästä vielä takaisin tallille. Perho vaihtoi Runon kanssa paikkaansa Netan eteen, sillä menomatkalla tammalla oli ollut hieman kiire, minkä vuoksi se oli tunkenut liian lähelle edellä kulkevaa Tiukua, joka puolestaan ei ollut ihan arvostanut tuntemattoman hevosen lähentelyä. Lähdimme kävelemään rauhallisesti takaisin päin, Terolla ja Mollilla ei tuntunut olevan minkään valtakunnan kiire. Manta sen sijaan ei ollut uuden, hitaamman tahdin ystävä, vaan yritti tuon tuostakin kiilata Lillin rinnalle. Ihastuttavaa pikkutammaa ei tuntunut onneksi haittaavan se vieläkään ja jonkin aikaa edettyämme rautias marenkitammakin tyytyi kohtaloonsa.
Paluumatkalla emme enää laukanneet, sillä matka oli ollut pitkä. Metsään päästyämme toki ravasimme vielä joitakin pätkiä, mutta hidastimme kävelemään loppukäyntejä hyvän matkaa ennen tallia. Loppumatkasta myös Manta oli rauhoittunut, eikä yrittänyt enää tunkea Lillin ohi. Ilmakin oli kaunistunut ja hämärä alkoi laskeutua viimeisen kilometrin aikana, joten viimeiset kilometrin taitoimme oikein seesteisissä tunnelmissa.
Tallipihaan saapuessamme yli-innokas Reetu juoksi meitä vastaan ja aiheutti pienoista hämmennystä jonon perällä. Aranpuoleinen Helmi säikähti innokasta koiraa hieman ja aiheutti pienen hässäkän, jonka takia myös Netta hermostui ja yritti poistua takavasemmalle. Netan nopeat liikkeet hämmensivät myös Tiukua, joka jumahti paikoilleen niin äkkiä, että Nella ja Greta astelivat miltei päin. Kaoottinen tilanne oli nopeasti ohi, mutta Netta ja Helmi tuijottivat Reetua vielä pitkän aikaa epäluuloisesti. Dalmatialaisparka oli vain tullut tervehtimään seuruetta innoissaan eikä voinut ymmärtää isojen nelijalkaisten nihkeää suhtautumista. Ratsut saivat majoittua jälleen tammatalliin, sillä vuorossa oli vielä ruokatarjoilu, jotta kaikki jaksaisivat lähteä kotiin. Teron vein omalle paikalleen oritalliin, johon olin tehnyt myös Mollille paikan. Orit jäivätkin mutustelemaan kaksin omia heiniään siirtyessämme Oonan kanssa tammatallin varustehuoneeseen, jossa meille oli tarjolla riisipuuroa ja sekametelisoppaa kuuman glögin, kahvin tai teen kanssa. Jutustelin Gretan kanssa Nellan suvusta, sillä olin taustatutkimusta tehdessäni huomannut sen polveutuvan aika komeista kouluratsuista. Keskusteluun osallistui myös koulupainotteisen Mantan ratsastaja Liia, minkä jälkeen naiset alkoivatkin innoissaan keskustella tunnetuista kouluratsuista. Ruokailumme venyi vielä pitkäksi vilkkaana käyvän keskustelun vuoksi, mutta viimein vilkuttelin vielä viimeiselle pois ajavalle trailerille ja siirryin sisätiloihin seuraamaan Linnan juhlia.
Tallipihalla kävi aamulla vilskettä kaikkien saapuessa paikalle, sillä olimme saaneet vieraaksemme hurjat kymmenen suomenhevosratsukkoa, joiden kanssa oli tarkoitus vaeltaa kylän vanhainkodille ja takaisin. Suurin osa hevosvieraistamme olivat tammoja, mutta oli mukaan eksynyt yksi orikin. Oonan ratsuna toimiva voikko suomenhevosori Molli oli oikein komea näky, eikä ihailijakunta jäänyt yksin minuun. Ori oli myös erityisen hyväkäytöksinen, eikä huudellut ympärillä häärivien tammojen perään saatikka haastanut riitaa Teron kanssa. Loput vierashevosista olivatkin tammoja, joista peräti viisi oli eriasteisia ruunikkoja. Yksi näistä, Bellan ratsuna toimiva Tiuku oli ruunivoikko. Voikkogeeni edustettuna siis peräti kahdella ratsulla! Muut ruunikot tammat olivat Ellin piekkaritamma Lilli, meean Helmi, Perhon Runo ja Gretan Nella. Erityisesti ihastuin ykkösellä kantakirjattuun Lilliin, joka oli sievä kuin kermakarkki. Ruunikoiden tammojen lisäksi mukaan oli mahtunut myös tyypillisiä rautiaita, joista ihastuin erityisesti Liian Mantelimarenkiin sen nimen vuoksi.
Aamupäivällä tarjosin hieman voileipää ja lämmintä juotavaa ennen matkalle lähtöä. Hevoset saivat rauhoittua tammatallin karsinoissa sen aikaa, kun evästimme ja kertasimme matkareittiä ja yleisiä ohjeita. Matka ei ollut pitkä, mutta joutuisimme kulkemaan jonkin verran kevyen liikenteen väyliä pitkin. Kaikki ratsut olivat kuitenkin varmoja maastoilijoita, joten en odottanut reissulla tulevan mitään suurempia ongelmia. Tuokion jälkeen siirryimme varustamaan hevosemme valmiiksi. Matkaan lähdimme tallipihalta seuraavalla kokoonpanolla: minä ja Tero, Oona ja Molli, Elli ja Lilli, Liia ja Manta, Aava ja Hippi, enna ja Netta, Bella ja Tiuku, Perho ja Runo, Greta ja Nella, meea ja Helmi, Laura ja Savu sekä peränpitäjänä Elsa ja Kurppa.
Alkumatka sujui ilman kommelluksia ja pääsimme etenemään hieman reippaammassakin tempossa. Terolla ei tuttuun tapaan ollut kiire mihinkään, mutta takana kuului levotonta liikehdintää ensimmäistä kertaa ravatessamme. Neljäntenä matkaa taittaneella Mantalla kuului olevan kova kiire eteenpäin, sillä kuulin Liian rauhoittelevan innokasta ratsuaan tuon tuostakin. Edellä menevää Lilliä ei onneksi haitannut takana tulevan lajitoverin intoilu, vaan ruunikko sipsutteli eteenpäin tyytyväisenä omaa reipasta tahtiaan. Eikä se tainnut panna yhtään pahakseen taittaa matkaa kahden komean suomenhevosorin perässä. Taaempana matkaa tehnyt Hippi muisti myös ilmoittaa itsestään säännöllisin väliajoin ja taisi se pari kertaa yrittää etuillakin jonossa. Laukkasimme menomatkalle muutaman kerran, eikä mitään erikoista tapahtunut. Mantalla oli toki edelleen kiire, mutta sekin malttoi rauhoittua etenemään omalla paikallaan.
Varsinainen jännitys alkoikin vasta päästyämme kylän laitamille. Emme onneksi joutuneet etenemään autotietä pitkin, vaan pääsimme kulkemaan kevyen liikenteen väylää. Kaikki hevoset pärjäsivät oikein hyvin, vaikka Nettaa ja Helmiä hieman jännittikin aluksi. Muut ratsut näyttivät kuitenkin niin hienosti mallia, että molemmat tammat rentoutuivat pian. Kävelimme rauhallisesti kylän halki kohti vanhainkotia, jossa meille oli luvattu pieni evästarjoilu. Monet olivatkin jo ulkona odottamassa, eivätkä vanhainkodin asukkaat olleet suinkaan ainoita. Myös ympäröivistä taloista alkoi ilmaantua lapsiperheitä ihastelemaan suomenhevoskulkuettamme. Saimme kukin kuumaa juomista ja eväsleivät eikä hevosiakaan oltu unohdettu. Tyytyväiset ratsumme saivat porkkanoita ja omenanpalasia syödäkseen, sekä runsaasti rapsutuksia. Hyvin moni ihasteli Mollia ja Tiukua näiden erikoisen värin vuoksi, mutta kukaan ei jäänyt vallan vaille huomiota. Tiuku hieman ujosteli saamaansa huomiota ja väenpaljoutta, mutta rohkaistui porkkanoiden myötä hurjan paljon. Myös Netta oli hieman ujonpuoleinen eikä oikein lämmennyt vieraiden paijaukselle, joten enna meni tammansa kanssa hieman sivummalle nautiskelemaan omasta höyryävästä kupistaan (joka kuului kaatuvan Netan töniessä omistajaansa). Lilli, Runo ja Nella puolestaan olivat kuin kala vedessä ja nautiskelivat lasten ja vanhusten rapsutteluista ja herkuista täysin rinnoin. Muiden keskustellessa nykypäivän suomenhevosen jalostuksesta ja käytöstä innostuin itse tarjoamaan talutusratsastusta muutamalle paikalle tulleelle lapselle. Tero oli siihen oiva valinta ja innokkaimmat lapsoset juoksivat lenkin jälkeen posket hehkuen vanhempiensa luokse samalla mainostaen, että he pääsivät ratsastamaan ihan oikealla mustalla orilla.
Juttua suomenhevosista olisi riittänyt niin meillä kuin myös vanhuksilla, mutta valoisa aika todellakin loppuu joskus näin talvella ja valoisan aikaan halusimme päästä vielä takaisin tallille. Perho vaihtoi Runon kanssa paikkaansa Netan eteen, sillä menomatkalla tammalla oli ollut hieman kiire, minkä vuoksi se oli tunkenut liian lähelle edellä kulkevaa Tiukua, joka puolestaan ei ollut ihan arvostanut tuntemattoman hevosen lähentelyä. Lähdimme kävelemään rauhallisesti takaisin päin, Terolla ja Mollilla ei tuntunut olevan minkään valtakunnan kiire. Manta sen sijaan ei ollut uuden, hitaamman tahdin ystävä, vaan yritti tuon tuostakin kiilata Lillin rinnalle. Ihastuttavaa pikkutammaa ei tuntunut onneksi haittaavan se vieläkään ja jonkin aikaa edettyämme rautias marenkitammakin tyytyi kohtaloonsa.
Paluumatkalla emme enää laukanneet, sillä matka oli ollut pitkä. Metsään päästyämme toki ravasimme vielä joitakin pätkiä, mutta hidastimme kävelemään loppukäyntejä hyvän matkaa ennen tallia. Loppumatkasta myös Manta oli rauhoittunut, eikä yrittänyt enää tunkea Lillin ohi. Ilmakin oli kaunistunut ja hämärä alkoi laskeutua viimeisen kilometrin aikana, joten viimeiset kilometrin taitoimme oikein seesteisissä tunnelmissa.
Tallipihaan saapuessamme yli-innokas Reetu juoksi meitä vastaan ja aiheutti pienoista hämmennystä jonon perällä. Aranpuoleinen Helmi säikähti innokasta koiraa hieman ja aiheutti pienen hässäkän, jonka takia myös Netta hermostui ja yritti poistua takavasemmalle. Netan nopeat liikkeet hämmensivät myös Tiukua, joka jumahti paikoilleen niin äkkiä, että Nella ja Greta astelivat miltei päin. Kaoottinen tilanne oli nopeasti ohi, mutta Netta ja Helmi tuijottivat Reetua vielä pitkän aikaa epäluuloisesti. Dalmatialaisparka oli vain tullut tervehtimään seuruetta innoissaan eikä voinut ymmärtää isojen nelijalkaisten nihkeää suhtautumista. Ratsut saivat majoittua jälleen tammatalliin, sillä vuorossa oli vielä ruokatarjoilu, jotta kaikki jaksaisivat lähteä kotiin. Teron vein omalle paikalleen oritalliin, johon olin tehnyt myös Mollille paikan. Orit jäivätkin mutustelemaan kaksin omia heiniään siirtyessämme Oonan kanssa tammatallin varustehuoneeseen, jossa meille oli tarjolla riisipuuroa ja sekametelisoppaa kuuman glögin, kahvin tai teen kanssa. Jutustelin Gretan kanssa Nellan suvusta, sillä olin taustatutkimusta tehdessäni huomannut sen polveutuvan aika komeista kouluratsuista. Keskusteluun osallistui myös koulupainotteisen Mantan ratsastaja Liia, minkä jälkeen naiset alkoivatkin innoissaan keskustella tunnetuista kouluratsuista. Ruokailumme venyi vielä pitkäksi vilkkaana käyvän keskustelun vuoksi, mutta viimein vilkuttelin vielä viimeiselle pois ajavalle trailerille ja siirryin sisätiloihin seuraamaan Linnan juhlia.
